Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Länsiväylän verokone on auki

Länsiväylä tarjoaa lukijoilleen verokoneen, josta pääsee tarkastamaan vuoden 2019 suurituloisten listaa.

Verokoneessa julkaistaan yli 100 000 euroa vuonna 2019 tienanneiden verotietoja.

Verokoneesta voi etsiä suurituloisia nimellä tai tarkastaa eniten tienanneet pääomatulojen, ansiotulojen tai kokonaistulojen mukaan. Lisäksi koneesta näkee veroprosentin, saadut palautukset ja todellisen tulon verojen jälkeen.

Kone on suunniteltu toimimaan kaikilla laitteilla, eli myös kännykällä pääsee tarkastamaan Uudenmaan, Hämeen tai muiden maakuntien suurituloisimpien listan.

Verottaja ei enää luovuta tietoja kuntakohtaisella erottelulla, eli asuinpaikan mukaan koneesta ei voi hakea tietoja.

Verokone ei ole aivan yhtä kattava kuin viime vuonna, sillä verohallinto on hyväksynyt tuhansien suomalaisten pyynnön, ettei heidän verotietojaan luovuteta medialle.

Kaikkien suomalaisten verotiedot ovat yhä julkisia ja myös luovuttamisen kieltäneiden henkilöiden verotiedot ovat nähtävissä verotoimistossa.

Verokone löytyy osoittees t a www.lansivayla .fi/verokone .