Espoon kaikki koulut ja lukiot aloittavat lukuvuoden ensi syksynä 11. elokuuta ja viikon mittaista syysloma vietetään viikolla 42.
Kevätlukukausi alkaa 10. tammikuuta 2022 ja viikko kahdeksan on tuttuun tapaan talvilomaviikko.
Koululaisten työ- ja loma-ajat ovat ensi lukuvuonna samat suomenkielisellä ja ruotsinkielisellä puolella. Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta sekä Svenska bildningtjänster päättivät työ- ja loma-ajoista kokouksissaan samalla tapaa. Tänä vuonna ruotsinkielisellä puolella syyslomailtiin vain kaksi päivää.
Kaupunki kartoitti koululaisten vanhempien sekä koulujen mielipidettä työ- ja loma-ajoista. Kolme eri vaihtoehtoa sisältävään kyselyyn tuli miltei 26 700 vastausta. Nyt valituksi tulleen vaihtoehdon kerrotaan olleen huoltaja- ja oppilaskyselyn ylivoimainen suosikki.
Lukuvuoteen kuuluu yhteensä 190 työpäivää. Koulutyö päättyy koko maassa samaan aikaan, viikon 22 viimeisenä arkipäivänä eli 4.6.2022.