Keskussairaaloiden lähellä sijaitsevat asunnot muuttuvat entistäkin kiinnostavammiksi, tiedottaa Suomen Hypoteekkiyhdistys. Väestön ikääntyminen ja koronapandemia korostavat suurten ja laaja-alaista hoivapalvelua tarjoavien sairaaloiden merkitystä niin, että ne jopa ohjaavat asuntomarkkinoiden kehitystä – kysyntä vahvistaa etenkin viiden yliopistollisen keskussairaalakaupungin markkinoita.
– Aiemmin kansalaiset eivät ole juuri kiinnittäneet huomiota erikoissairaanhoitoon, kun he ovat hakeneet itselleen kotia, mutta väestön ikääntyminen ja koronatilanne muuttavat suhtautumista, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus sanoo tiedotteessa.
Suomen Hypoteekkiyhdistys on Suomen vanhin valtakunnallinen ja yksityinen luottolaitos.
Hypon tuoreessa asuntomarkkinakatsauksessa nostetaan esille myös ensiasunnon ostajien määrän pieneneminen sekä keski-iän nousu. Suurimmissa kasvukeskuksissa ostajamäärät ovat kasvaneet viime vuodet, mutta niiden ulkopuolella ensimmäisestä asunnosta tehdään jatkuvasti yhä vähemmän kauppoja. Esimerkiksi Keski-Suomessa ilman keskuskaupunki Jyväskylää ensiasunnon ostajien määrä on romahtanut tiedotteen mukaan peräti 80 prosenttia finanssikriisin jälkeen.
– Asuntomarkkinoilla tarvitaan ensimmäisen asunnon ostajia, koska he tuovat asuntokaupoille uutta kysyntää ja he öljyävät pitkiä asuntokauppaketjuja, jolloin myyjät pääsevät eteenpäin omalla omistusasuntopolullaan. Lisäksi ensiasunnon ostajat ennustavat tulevaa, sillä ensimmäisen oman kodin osto määrittää pitkälle nuoren tulevaa asuntokysyntää, Brotherus jatkaa.
Samalla kun ensiasunnon ostajien määrä on vähentynyt, heidän keski-ikänsä kasvaa. Perinteisesti se on merkinnyt pendelöintipaikkakuntien voittoa, kun perheet etsivät itselleen suurempia asuntoja tai taloja keskuskaupungin ulkopuolelta. Vanhaan sääntöön on kuitenkin tullut muutos, sillä yhä useammat perheet arvostavat sijaintia lisäneliöiden kustannuksella ja haluavat kodin kaupunkien keskustoista.
Koronavuosi on ollut asuntomarkkinoilla vuoristorataa, ja kevään kuopan jälkeen kesällä ja syksyllä kauppa on käynyt hyvin vilkkaasti.
– Tunnelmaa ja uskoa tulevaan pönkittävät myös uutiset koronarokotteesta, joten kysynnän voi ennustaa jatkuvan nimenomaan kasvukaupungeissa voimakkaana, Brotherus ennakoi.