Espoossa uusi koronakuolema – menneellä viikolla 209 varmistettua tautitapausta lisää

Espoossa oli maanantaihin mennessä todettu 2 358 testein varmistettua koronatapausta. Mirja Hussain

Sirkku Aalto

Koronakuolemien määrä on kasvanut Espoossa.

– Viime viikon lopulla tuli yksi kuollut lisää, kertoo Espoon perusturvajohtaja Juha Metso.

Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin kuollut henkilö oli Metson mukaan iäkäs. Hän ei tarkenna, kuoliko henkilö Espoon sairaalassa vai Espoossa sijaitsevassa hoivakodissa.

Maanantaihin mennessä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin oli kuollut Espoon kaupungin omien ja ostopalvelujen piirissä kaiken kaikkiaan 23 espoolaista. Aiemmat 22 kuolemantapausta ovat keväältä, jolloin koronakuolemia tapahtui sekä Espoon sairaalassa että Espoossa sijaitsevissa hoivakodeissa. Luvut eivät sisällä Husin sairaaloissa koronavirustautiin kuolleita espoolaisia.

Uudesta kuolemantapauksesta huolimatta koronatilanne hoivakodeissa ja Espoon sairaalassa on Metson mukaan kuitenkin rauhallinen.

– Tuoreita [tartuntoja] ei nyt ole ollut, Metso sanoi maanantaina.

Espoossa oli maanantaihin mennessä todettu kaikkiaan 2 358 laboratoriovarmistettua koronatapausta, mikä oli 209 tapausta enemmän kuin viikko sitten maanantaina. Sitä edeltäneen viikon aikana tapauksia tuli 238 lisää ja sitä edeltäneellä viikon ajanjaksolla puolestaan 214 lisää.

– Olemme kiihtymisvaiheessa. Olemme huolestuneita siitä, että emme siirtyisi selkeästi leviämisvaiheeseen. On tärkeää, että kaikki noudattavat ohjeita, Metso sanoo.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suositti viime viikolla, että yli 10 hengen yksityistilaisuuksia ei toistaiseksi järjestettäisi.

– Se olisi tärkeää kaikissa perhe- ja yksityistilaisuuksissa. Niissä olisi tärkeää noudattaa myös varotoimia, mikä on varmaan vaikeammasta päästä toteuttaa, mutta ne kannattaisi silti ottaa vakavasti, Metso sanoo.

Espoon kaupungin valmiusryhmän viime perjantaille päivätyn tilannekuvaraportin mukaan koronapuhelimen soittoihin vastataan samana päivänä ja myös näytteenottoon pääsee samana päivänä.

Tartuntojen jäljityksessä on kuitenkin yhä viiveitä. Raportin mukaan sairastuneille soitetaan samana päivänä, mutta altistuneiden jäljitys ja karanteenipäätösten tekeminen on ruuhkautunut.

Perusturvajohtaja Metson mukaan tartuntojen jäljittäjiä on tällä haavaa 60, mikä on enemmän kuin vielä muutama viikko sitten. Suunnitelmana on hänen mukaansa yhä lisätä jäljittäjien määrää.

– Tarve on edelleen kasvusuuntainen, Metso sanoo.

Kommentoi

Mainos: Estateguru Finland Oy

Kolme syytä harkita yrityslainan ottamista

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut