Urkumusiikki: Kanttori Pauliina Hyryn uuden levyn teemana on ilo.
Leppävaaran seurakunnan kanttorin Pauliina Hyryn uusi Orgelfreude-levy täydentää hänen Bach-Mendelssohn-levytyksensä trilogiaksi. Aiemmin ilmestyneet Via Lucis (Valon tie, 2015) ja Vater unser (2017) saavat seurakseen tunnin verran iloa.
Levyt tehdessään Pauliina Hyry on halunnut esitellä ja kunnioittaa suomalaista urkurakennustaidetta ja perinteisiä käsityötaitoja. Orgelfreude-levyllä soivat Naantalin kirkon hollantilaista barokkityyliä edustavat urut.
Aiemmat levyt on äänitetty Espoon tuomiokirkossa ja Kotkan kirkossa.
– Näissä kirkoissa on hyvät soittimet. Kun teen urkulevyn, toivon, että jälkikaiku on kirkkomainen ja juhlava.
Naantalin kirkko on peräisin 1400-luvulta, ja se rakennettiin aikoinaan katolisen birgittalaisluostarin kirkoksi.
Viimeiset äänitykset tehtiin lokakuun alussa, sattumalta Pyhän Birgitan syntymäpäivänä. Hyry sai voimaa ajatellessaan, että Birgitta oli oman aikansa rohkea ja tärkeä uskonnollinen ja poliittinen vaikuttaja.
Musiikin kauneus sekä hurmaa että puhdistaa ja ravitsee mieltä ja sielua.
– Pitkät treenipäivät luostarikirkon hiljaisuudessa antoivat kokemuksen menneiden sukupolvien ja historian mukanaolosta ja sitä kautta vahvistivat jatkuvuuden ja turvallisuuden tunnetta erityisesti näinä muuttuvina ja epävarmoina aikoina, Pauliina Hyry sanoo.
Saman vaikutuksen on tehnyt vanhojen mestareiden musiikki.
– Bachin vaativiin teoksiin paneutuminen etäännyttää ylikuormittavasta ja hektisestä arjesta ja asettaa mielen palikoita hyvää tekevään järjestykseen. Samalla musiikin kauneus sekä hurmaa että puhdistaa ja ravitsee mieltä ja sielua.
Pauliina Hyry on käyttänyt vapaapäivänsä ja lomansa teosten opiskeluun ja harjoitteluun. Hänen levyhankkeensa osatavoite on ollut tukea kulttuuri- ja matkailualan pienyrittäjiä koronakriisissä.
– Olen voinut työllistää espoolaisen äänittäjän, espoolaissyntyisen valokuvaajan, taittajan, vantaalaisen painofirman sekä Naantalin hotelli- ja ravintolapalveluja harjoitusmatkojeni aikana.
Orgelfreunde-levy on omakustanne, ja se ilmestyy marraskuun loppupuolella Fuga-levymerkin alla.
Orgelfreude-levyn teemana on ilo.
– Innoitukseni lähteenä on käsite Viaton ilo – Innocens gaudium, johon tutustuin teologian tohtori Miikka Anttilan väitöskirjan myötä. Pääosa urkumusiikista on duurissa, mutta ilo soi myös hiljaa ja herkästi kuin pikkuenkeleiden helisevien joulukellojen lailla pienissä joulukoraaleissa.
Pauliina Hyrylle ilo on elämän lähde.
– Elämä saa alkunsa ilosta, se kasvaa ilon voimasta ja pitää meidät elossa. Ilo on mittari, jolla haluan tarkistaa elämäni suuntaa. Se ei ole riippuvainen ulkoisista olosuhteista ja syntyy usein siellä ja silloin, kun siihen ei näyttäisi olevan syytä, Pauliina Hyry pohtii.
Hänen mielestään ilo on erityisen tärkeää juuri nyt, kun koko maailma on epävarmuuden tilassa koronapandemian vuoksi.
Levyllä on mukana muutama adventti- ja joulukoraali kuten Enkeli taivaan, Valmistu Herran kansa ja Ilon päivä verraton.
Levyn pääteos on J.S. Bachin riemukas suurteos, Preludi & Fuuga Es-duuri BWV 552, joka kehystää levyä.
Kehyskoraalit alussa ja lopussa valmistavat odotukseen: adventtikoraali Von Gott will ich nicht lassen johdattelee jouluun ja ehtoolliskoraali Schmücke dich, Vapahtajan kohtaamiseen.
Keskellä soivat Prinssi Johann Ernstin säveltämät, J.S. Bachin uruille sovittamat italialaistyyppiset konsertot Weimarin hovin ajoilta, Concerto C BWV 595 ja Concerto G BWV 592.
Bachin dramatiikkaa tasoittaa F. Mendelssohnin iloa virtaava sonaatti B-duuri Op. 65.
Orgelfreude-levynjulkaisukonsertit ovat 29. marraskuuta kello 18 Leppävaaran ja 4. joulukuuta kello 19 Espoon tuomiokirkossa.
Ensimmäinen julkaisukonsertti on Naantalin kirkossa tiistaina 1. joulukuuta kello 19.
Uusi levy on myynnissä konserteissa ja myöhemmin sen voi ostaa Fugasta, Sagrumista ja suoraan Hyryltä.