Itseviritetyt kylmäsavustimet ovat paljastuneet LähiTapiolan vakuutustutkijoiden ja pelastuslaitoksen vahinkotutkinnassa useiden tuhoisien suurpalojen syttymissyyksi. Viimeisen muutaman vuoden sisällä jääkaappeihin ja muihin kodinkoneisiin viritetyt savustimet ovat aiheuttaneet useita tuhoisia tulipaloja eri puolilla Suomea, kerrotaan tiedotteessa.
– Sähköturvallisuuden näkökulmasta vanhat jääkaapit eivät sovellu kylmäsavustukseen. Niitä ei siihen tulisi käyttää. Käytä savustuslaitteita ja muita kodinkoneita aina niiden suositusten ja käyttötarkoituksen mukaan. Käytöstä poistetut kylmälaitteet tulee myös kierrättää asianmukaisesti, toteaa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin ylitarkastaja Jukka Lepistö LähiTapiolan tiedotteessa.
Tuhoisia suurpaloja, jotka ovat saaneet alkunsa itseviritetyistä savustusjärjestelmistä, on sattunut pientaloissa ja vapaa-ajanasunnoilla. Tyypillisesti vanhaan jääkaappiin on asennettu sähkökäyttöinen tai kynttilällä lämmitettävä savustin. Kun jääkaappia pidetään päällä esimerkiksi kalan kylmäsavustuksessa, vanha jääkaappi ylirasittuu ja syttyy palamaan tai savustin itsessään sytyttää jääkaapin.
– Vakuutustutkijamme yhteistyössä pelastuslaitoksen kanssa ovat todenneet jääkapin käyttämisen kylmäsavustamiseen olevan ilmeisen vaarallinen ilmiö. Terasseille ja ulkorakennuksiin viritetyistä savustuslaitteista lähteneet palot ovat levinneet rakennuksiin ja aiheuttaneet suurpaloja. Henkilövahingoilta on onneksi vältytty, mutta vaaratilanteita ihmisille ja lemmikeille palot aiheuttavat aina. Euromääräiset vahingot ovat olleet useita miljoonia euroja, LähiTapiolan asumisen turvallisuuden palveluista vastaava kehityspäällikkö ja paloinsinööri Antti Määttänen toteaa tiedotteessa.
Palosyytutkinnassa palon aiheuttajiksi ovat paljastuneet myös itseviritetyissä savustimissa käytetyt puukiekot ja purut sekä sähkökäyttöisten lämmitysvastuksien käyttö. Muutaman sentin paksuiset puukiekot sekä puru palavat nopeasti ja lisäävät huomaamatta lämpöä ja saattavat sytyttää jääkaapin sisältöineen tuleen.
Toisaalta lämmön lisääntyessä jääkaappi alkaa viilentämään entistä enemmän, jolloin moottoriin kohdistuva rasitus kasvaa ja se saattaa syttyä tulee. Syttymistä edesauttaa myös savustuksessa muodostuva kalanrasva, jota voi myös tippua suoraan savustimen päälle kiihdyttämään paloa.
Pelastuslaitos ohjeistaa kaikkien savustuslaitteistojen sijoitusta vähintään neljän metrin päähän rakennuksista ja muusta palavasta materiaalista. Pelastuslaitos muistuttaa myös, että savustuksen tulee olla valvottua ja alkusammutukseen on syytä varautua.
LähiTapiolan Määttäsen mukaan tulipaloja aiheutuu vuosittain myös muista savustimista.