Loppusotaharjoitus Sapeli 20 näkyy ja kuuluu Espoossa tällä viikolla

Kaartin jääkärirykmentin johtama Sapeli 20 -taisteluharjoituksen harjoituksia on ensi viikolla Tapiolassa ja Hanasaaressa. Puolustusvoimat
Sirpa Repo

Sirpa Repo

Kaartin jääkärirykmentin johtama Sapeli 20 -taisteluharjoitusta on järjestetty pääkaupunkiseudulla ja Länsi-Suomessa viime viikon perjantaista lähtien. Harjoitus kestää viikon.

Espoossa harjoituksia on Tapiolassa maanantaina ja tiistaina. Hanasaaressa joukot harjoittelevat tiistaina ja torstaina.

– Joukkojen mukana on keltaliivisiä kouluttajia, jotka ohjeistavat kansalaisia, jos he ovat tulossa liian lähelle harjoitusta. Muita kuin harjoitukseen osallistuvia ei päästetä alueelle, tiedottaja Meri Leppänen kertoo.

Harjoituksen joukot liikkuvat puolustusvoimien ajoneuvoilla. Heillä on yllään maastopuvut ja mukanaan taisteluvarustus, mutta osa harjoitusjoukoista on siviilivarusteissa.

Joukot majoittuvat useassa kohteessa maastossa. Pääosassa harjoituksista käytetään harjoitusampumatarvikkeita.

– Tapiolassa harjoitus järjestetään pääosin sisätiloissa. Mahdolliset paukkeetkaan eivät sen vuoksi niin paljon kuulu. Harjoituksesta voi tulla melua kello 6–22, mutta todennäköisesti melua aiheutuu lyhyemmän ajan eikä koko tuona aikana, Leppänen selvittää.

Kirkkonummella soditaan keskiviikkona ja torstaina lähinnä Upinniemessä ja Edön saarella.

Harjoituksessa on mukana myös Karjalan prikaatin ja Panssariprikaatin joukkoja. Kaikkiaan yli 1 100 varusmiestä ja reserviläistä osallistuu Helsingistä Säkylään ulottuvaan sotaharjoitukseen.

Se on tammikuussa aloittaneiden varusmiesjohtajien, Valmiusyksikön, sotilaskuljettajien ja viime heinäkuussa palveluksensa aloittaneiden miehistötehtäviin koulutettavien varusmiesten loppusotaharjoitus.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut