Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet sunnuntailta peruttu yhtä poikkeusta lukuunottamatta

Espoon seurakunnat joutuvat perumaan kaikki ulkonakin järjestettäviksi suunnitellut Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet ja muutkin yhteislaulut ensi viikosta lähtien.

Koronasta johtuvat nykyistä tiukemmat rajoitukset tulevat voimaan maanantaista 30. marraskuuta. Ne ovat tämän hetken tietojen mukaan voimassa kolme viikkoa.

Ennen maanantaina järjestetään muutamia tilaisuuksia ulkona. Perjantai-illan tietojen mukaan tulevana sunnuntaina lauletaan Hoosiannaa Espoon tuomiokirkon pihalla. Sen sijaan Leppävaaran seurakunnan kolme ulkona järjestettäväksi suunniteltua Kauneimmat joululaulut -tilaisuutta on peruttu. Matinkappelin yhteislaulutilaisuus ja joulunäytelmä oltaneen järjestämässä.

– Tulemme ensi viikosta lähtien järjestämään erilaisia verkkotilaisuuksia ja silloin voi yhtyä lauluun kotona, viestintäpäällikkö Urpu Sarlin kertoo.

Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksissa on kerätty kolehti Suomen Lähetysseuran kautta maailman lapsille.

Sarlin toivoo, että keräykseen osallistuttaisiin nyt muilla tavoilla kuten esimerkiksi tekstiviestillä.

Hän muistuttaa, että joulumusiikkia tulee esimerkiksi Jouluradiosta.

Juttua päivitetty järjestettävien tilaisuuksien osalta 27.11. kello 20.30.