Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kun korona perui myyjäiset, espoolainen Linda Lakanen päätti siirtää tapahtuman verkkoon – nyt mukana on jo yli 70 pienyrittäjää

Yrittäminen: Joulutapahtumien peruminen koronatilanteen vuoksi tekee loven monen pienyrittäjän myyntiin. Espoolaisyrittäjä päätti luoda pienyrittäjien joulumyyjäiset verkkoon.

Koronatilanne rajoittaa joulutapahtumien ja -myyjäisten järjestämistä tänä vuonna. Monelle pienyrittäjälle ja tuotteitaan kauppaavalle käsityöläisille myyjäiset ovat iso osa joulumyyntiä. Näin myös Kurttilassa asuvalle korualan yrittäjälle Linda Lakaselle.

– Niillä on ollut suuri merkitys ja ne ovat olleet oikeastaan isoin tulonlähde, kertoo Lakanen.

Korona-aika on nakertanut monen tuloja.

– Huomaa, että on selvästi hiljaisempaa, kuin normaalisti, kun ei järjestetä juhlia, joihin koruja usein ostetaan, kertoo LiLa Design-yrityksensä vuonna 2015 perustanut Lakanen.

– Kyllä tämä hankalaa aikaa on ollut. Mutta monella pienyrittäjällä on varmasti ollut vielä vaikeampaa kuin minulla, hän pohtii.

Lakanen on osallistunut aiemmin muun muassa Ornamon Design Jouluun ja Teurastamon joulumarkkinoille Helsingissä. Kun syksyllä alkoi näyttää siltä, että myyjäisiä ei tänä vuonna ehkä pystytä järjestämään perinteisellä mallilla, Lakanen ei jäänyt surkuttelemaan tilannetta, vaan päätti pistää pystyyn oman verkkotapahtuman, joka kokoaa yhteen useita pienyrittäjiä.

Apuna hänellä ovat olleet it-alalla toimiva puoliso Outi Tuominen ja tapahtuma-alalla toimiva ystävä Johanna Paaso, jotka ovat toimineet vapaaehtoisina.

Lakanen käy yrittäjyyden ohella päivätöissä muualla.

– Kiirettä on pitänyt. Kaikki illat ja viikonloput ovat menneet joulumyyjäisiä järjestellessä, hän kertoo.

Joulumyyjäiset 2020 -tapahtumassa on mukana niin Helsingin joulumarkkinoilta ja -myyjäisistä tuttuja yrittäjiä kuin pienyrittäjiä ympäri Suomen.

– Yksi yrittäjä on Nuorgamista ja on mukana muitakin lappilaisia yrityksiä, Lakanen kertoo.

Tällä hetkellä mukaan on ilmoittautunut yli 70 osallistujaa.

– Alun perin tavoitteena oli saada mukaan sata yritystä, mutta saattaa olla, että määrä jää vähän alle sen.

Ilmoittautumisaika päättyy maanantaina 30. marraskuuta. Mukaan otettavilla yrityksillä on oltava y-tunnus, toimiva verkkokauppa sekä tuotteet tulee valmistaa tai suunnitella pääosin Suomessa. Myös aineettomia lahjoja tarjoavat yritykset voivat osallistua.

Joulumyyjäiset 2020 -sivusto ei myy mitään suoraan vaan ostajat ohjataan valitsemansa pienyrittäjän sivuille ostoksille.

Myös jotkut muut toimijat ovat päättäneet siirtyä tänä vuonna koronatilanteen vuoksi verkkoon. Esimerkiksi Ornamon Design Joulu toteutetaan verkkotapahtumana 24.11.–24.12. ja jouluiset Kässämessut järjestetään verkossa 4.–6. joulukuuta.

Joulumyyjäiset 2020 -tapahtuma 1–18. joulukuuta osoitteessa www.joulumyyjaiset2020.fi