Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koronarokottajaksi vaaditaan myös työterveyttä – "Ihmisten rokottaminen on hoidettava mahdollisimman nopeasti, turvallisesti ja tehokkaasti"

Työmarkkinakeskusjärjestöt ja Työterveyslaitos ovat julkistaneet yhteisen vetoomuksen, jonka sanoma on se, että työterveyden mukaanotto on avain koronarokotusten onnistumiseen. Tiedotteen mukaan koronarokotusten tehokas läpivienti edellyttää julkisen ja yksityisen terveydenhoidon resurssien yhdistämistä. Epidemian hoito ja rokotusten läpivienti ajaa Suomen terveydenhoidon resurssit äärirajoille. Avainasemassa on nimenomaan työterveyshuollon mukaan ottaminen rokotusten suunnitteluun ja toteutukseen.

– Juuri työterveyshuollon yksiköt ovat se resurssi, joka mahdollistaisi massarokotusten tehokkaan läpiviemisen yli 18-vuotiaitten kansanosassa. Työterveyshuollon kautta tavoitetaan merkittävä osa työikäisestä väestöstä kautta maan. Samalla julkisen sektorin kuormitusta kohtuullistettaisiin, jottei muun terveydenhuollon hoitovelka ainakaan kasvaisi, arvioi EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies tiedotteessa.

– Ihmisten rokottaminen on hoidettava mahdollisimman nopeasti, turvallisesti ja tehokkaasti. Se on terveyden, talouden ja työpaikkojen etu, sanoo puolestaan SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.

– Työikäisten koronarokotusten toteuttamisessa työterveyshuolto on luonteva yhteistyökumppani, jonka resurssia kannattaa hyödyntää julkisen sektorin koordinoiman rokotusohjelman tukena, heti kun sopivia, tehokkaita rokotteita on saatavilla, sanoo Kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen.

Työterveyslaitoksen pääjohtaja Antti Koivula sanoo, että työpaikat ja työterveyshuollot ovat tehneet paljon työtä koronan taltuttamiseksi, mutta nyt tilanne on valtakunnallisesti vaikeutumassa.

– Meidän on varmistettava, että kaikki voimavarat otetaan käyttöön ja työterveyshuollot osallistuvat riittävän ajoissa rokotusten valmisteluun, Koivula kannustaa.

Vetoomuksessa ovat mukana myös STTK ja Akava.

Tiedotteen mukaan koronan tautiluvut voivat pysyä korkealla tasolla vielä pitkään senkin jälkeen, kun rokotusten ensimmäiset vaiheet ovat käynnistyneet. Siksi resurssit on saatava riittämään koronan testaukseen, jäljitykseen, hoitoon sekä luonnollisesti kaikkeen muuhun terveydenhuoltoon. Samaan aikaan tulee huomioida valmistelussa olevan "testaa ja tule" -mallin vaatimat resurssit, joita tarvitaan oireettomien Suomeen tulijoiden testaamiseksi.