Mahdollisten altistuspaikkojen lista täydentyi – koronalle on voinut altistua myös näissä kahdessa ravintolassa Espoossa

Koronalle on voinut altistua kauppakeskus Sellossa sijaitsevassa ravintolassa viime torstaina. Kuvituskuva. Minna Airamaa

Espoossa on tapahtunut lisää mahdollisia korona-altistumisia julkisilla paikoilla.

Espoon kaupunki päivitti tiistaina verkkosivuilleen kaksi uutta mahdollista altistumispaikkaa. Molemmat ovat ravintoloita.

Koronalle on voinut altistua Karkelon tähti -ravintolassa Karakalliossa lauantaina 28. marraskuuta kello 15–16.

Myös O'Learys-ravintolassa kauppakeskus Sellossa on voinut altistua koronalle torstaina 26. marraskuuta kello 11–12.

Kyseisinä aikoina mainituissa paikoissa olleita kehotetaan seuraamaan tarkasti mahdollisia koronaoireita.

Koronan oireita voivat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan olla päänsärky, haju- tai makuaistin häiriöt, nuha, nenän tukkoisuus, yskä, hengenahdistus, voimattomuus, väsymys, lihaskivut, kurkkukipu, kurkun karheus, kuume, pahoinvointi, oksentelu sekä ripuli.

Espoo kertoi mahdollisia julkisilla paikoilla tapahtuneita altistumisia listaavalla verkkosivuillaan jo aikaisemmin, että koronalle on voinut altistua uimahallissa, peliklubilla ja kahdessa hampurilaisravintolassa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut