Vuoden virkakoirat on valittu: Tässä tulevat Vinha, Massi, Kärppä, Unto ja Muggy

Vuoden 2020 poliisikoira Vinha. Jukka Pätynen / koirakuvat.fi
Jussi Vehkasalo

Jussi Vehkasalo

Vuoden virkakoirat on valittu: Tänä vuonna palkitaan poliisikoira Vinha, tullikoira Massi, rajakoira Kärppä, vankilakoira Unto ja sotakoira Muggy. Palkittavat koirat ovat tahoillaan valinneet Poliisi, Tulli, Rajavartiolaitos, Rikosseuraamuslaitos ja Puolustusvoimat, kerrotaan Suomen Kennelliiton tiedotteessa.

Kaikki Vuoden virkakoirat ovat toimineet ansiokkaasti tehtävässään ihmisen apuna. Vuoden virkakoirissa on sekä nuorempia että jo seniori-ikäisiä viranhaltijoita.

– Kaikki viisi Vuoden virkakoiraa ovat hyväluonteisia, aktiivisia koiria, jotka nauttivat siitä, että niillä on rodunomaista tekemistä. Niistä näkee, että ne luottavat ohjaajaansa ja iloitsevat siitä, että niitä palkitaan onnistuneesta suorituksesta, kiittää Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen.

Vuoden poliisikoira 2020 on belgianpaimenkoira malinois Suhteellisen Vinha ”Vinha”. Vinha työskentelee Helsingin poliisilaitoksella yhdessä ohjaajansa, vanhemman konstaapeli Jan Tanskasen kanssa. Vinha on poliisin partiokoirana koulutettu henkilön jäljestämiseen, henkilöetsintään, esineenetsintään rikospaikalla sekä voimankäyttöön. Erikoisosaamisalueena Vinhalla on huumausaineiden etsintä.

Belgianpaimenkoira malinois -rotu on ohittanut saksanpaimenkoiran suosituimpana poliisikoirarotuna.

Vuoden 2020 tullikoira Massi. Jukka Pätynen / koirakuvat.fi

Vuoden tullikoira 2020 on labradorinnoutaja Metsäsuharin Pellervo ”Massi”. Suomen Tullin ensimmäinen rahakoira Massi aloitti työnsä kesällä 2014 raha- ja huumekoirana Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Massi työskentelee lentoasemalla yhdessä ohjaansa Timo Pasasen kanssa. Massin suurin yksittäinen löytö on ollut 320 000 euroa. Massi on lisäksi paljastanut yli 350 huumausaineiden takavarikointiin johtanutta salakuljetustapausta.

Vuoden 2020 rajakoira Kärppä. Jukka Pätynen / koirakuvat.fi

Vuoden rajakoira 2020 on belgianpaimenkoira malinois Kiirastulen Ceireeni ”Kärppä”. Kärppä työskentelee ohjaajansa, vanhemman merivartija Markus Nyholmin kanssa Länsi-Suomen merivartiostossa Vallgrundin merivartioasemalla. Kärpän tehtäviin kuuluvat henkilöetsintä, jäljestäminen, huumausaineiden etsintä, esine-etsintä sekä ruumisetsintä merialueella.

Vuoden 2020 vankilakoira Unto. Jukka Pätynen / koirakuvat.fi

Vuoden vankilakoira 2020 on labradorinnoutaja Namusillan Pinokkio ”Unto”. Unto ja hänen ohjaajansa Mari Törönen työskentelevät Mikkelin vankilassa. Unto tunnistaa kaikki yleisimmät sille koulutetut huumausaineet ja ampuma-aseen ja tarkan hajuaistinsa avulla etsii näitä vankilanympäristöstä. Unto ja Törönen tarkistavat kaiken vankilaan sisäänpäin tulevan liikenteen, henkilöt, ajoneuvot sekä tavaraliikenteen, jotta vankilaan ei pääse mitään kiellettyä. Lisäksi tehtäviin kuuluvat tilatarkastukset sekä tarvittaessa virka-avun antaminen muille viranomaisille.

Vuoden 2020 sotakoira Muggy. Kerttu Penttilä

Vuoden sotakoira 2020 on saksanpaimenkoira Troeyn’s Ihan Kuutamolla ”Muggy”. Muggy työskentelee toisen logistiikkarykmentin Skinnarvikin vartiossa yhdessä ohjaajansa, ylipursimies Jouko Räsäsen kanssa. Muggy on tasotarkastettu partiokoira, joiden suorituskykyvaatimuksiin kuuluu voimankäyttö, henkilöetsintä sekä henkilön jäljestäminen. Voimankäytössä Muggy on voimakas ja rajuotteinen ja omaa myös henkilöetsinnässä ja jäljestämisessä vaadittavan tarkan nenän. Muggy ja Räsänen ovat myös käyttänet paljon aikaa sotakoiralle välttämättömän hallinnan ja tottelevaisuuden kouluttamiseen.

Sadevesiviemäriin eksynyt koira pelastettiin kaivon kautta Espoossa – ohikulkija havahtui maan alta kuuluneeseen kovaan haukkuun

Hurjan hillavuoden satoa? Kadonneet marjastajat ja retkeilijät ovat lisänneet poliisikoirien työtehtäviä

Eläinlääkäri tyrmää raakalihatuotteiden syöttämisen koirille – Voivat aiheuttaa vakaviakin vaurioita ja bakteerien siirtymistä myös ihmisiin

Loukkaantuneiden ihmisten löytäjiä, sairauskohtauksesta ja tulipalosta varoittajia – 22 uutta Sankarikoiraa ovat todellisia ihmisen parhaita ystäviä

Korona-ajan koirabuumi enteilee ongelmia – eläinsuojelupoliisi "Nyt saatetaan elää vielä pentupumpulissa"

Nahkasiipisen lentäjän puraisussa piilee tappavan taudin vaara – "Päivänvarjoa avattaessa varjon sisällä ollut lepakko näykkäisi"

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut