Suomen Luonto -lehti on jälleen valinnut vuoden turhakkeen yli 500 ehdokkaan joukosta. Ehdokkaiden joukossa oli myös koronapandemiasta tuttu kertakäyttöinen kasvomaski, jonka valintaa turhakkeeksi sen ehdottaja perusteli näin:
– Koko maailma on kohta kertakäyttöisten kasvomaskien peitossa. Niistä on luonnossa haittaa eläimille. Olisi parempi, jos käytössä olisi enemmän uudelleenkäytettäviä maskeja.
Kertakäyttöinen, muovimateriaalista valmistettu kuitukangasmaski on kuitenkin koronaviruksen torjunnassa tehokkaampi kuin esimerkiksi kangasmaski.
Vuoden turhake -tittelin nappasi tänä vuonna kertakäyttögrilli. Alumiinista värkkiä turhakkeeksi ehdottanut perustelee valintaansa näin:
– Liian helppo kantaa mukana ja käyttää ja helppo jättää käytön jälkeen. Aiheuttaa palovaaran luonnossa. En keksi mitään syytä, etteikö ilman pärjättäisi. Eväätkin voi syödä kylmänä, kertoo Suomen Luonto.
Vähäisestä hiilimäärästä huolimatta kertakäyttögrilli kuumenee varsin kuumaksi. Tukesin tekemässä testissä hiilistä mitattiin yli 600 asteen lämpötila vielä vartin päästä siitä, kun grilli oli kuumennut käyttövalmiiksi ja siinä oli paistettu makkarat, kerrotaan Suomen Luonnon uutisessa.
Grillien käyttöä rajoitettiin vuonna 2011 voimaan tulleella pelastuslailla, jossa kertakäyttögrillit luokitellaan avotuleksi. Niitä ei saa käyttää metsäpalovaroituksen aikana tai jos tulipalon vaara on muun syyn johdosta ilmeinen. Niitä ei myöskään saa käyttää kunnan tai toisten omistamalla maalla ilman maanomistajan lupaa. Jotkut kaupungit, kuten Helsinki sallivat kertakäyttögrillien käytön puistoissa.
Kertakäyttöisten kasvomaskien lisäksi tänä vuonna vuoden turhakkeeksi ehdotettiin myös kertakäyttöisiä kahvimukeja, pillejä, siivousliinoja, pakastusrasioita, irtoripsiä ja kosteuspyyhkeitä. Tämän vuoden ehdotuksia olivat myös esimerkiksi alkoholiton viini kissoille ja koirille, napostelujuusto, minikäsidesipullot, kuuhun rakennettava 4G-verkko sekä 5G-verkko.
Ehdolla olivat myös esimerkiksi napostelujuusto ja sähköpotkulauta.