Mahdollisten altistuspaikkojen lista täydentyi – koronalle on voinut altistua myös kauppakeskuksessa olevassa kahvilassa Espoossa

Koronalle on voinut altistua kauppakeskus Sellossa sijaitsevassa kahvilassa sunnuntaina 13. joulukuuta kello 17.15–18.45. Kuvituskuva. Minna Airamaa

Espoon kaupunki on jälleen päivittänyt listaa julkisista paikoista, joissa on voinut altistua koronalle.

Koronavirukselle on voinut altistua Robert's Coffee -kahvilassa kauppakeskus Sellossa Leppävaarassa sunnuntaina 13. joulukuuta kello 17.15–18.45.

Kaupunki kertoi julkisilla paikoilla tapahtuneita mahdollisia altistumisia listaavalla verkkosivuillaan jo aikaisemmin, että koronalle on voinut altistua kirjastossa ja ravintolassa.

Kyseisinä aikoina mainituissa paikoissa olleita kehotetaan seuraamaan erityisen tarkasti mahdollisia koronaoireita, kunnes mahdollisesta altistumisesta on kulunut kymmenen päivää.

Koronan oireita voivat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan olla päänsärky, haju- tai makuaistin häiriöt, nuha, nenän tukkoisuus, yskä, hengenahdistus, voimattomuus, väsymys, lihaskivut, kurkkukipu, kurkun karheus, kuume, pahoinvointi, oksentelu sekä ripuli.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut