Asiakasmäärä jopa kasvanut: Stockmannin myllerrys ei vaikuta Tapiolassa

Stockmann toimii Tapiolassa vuokratiloissa ja jatkaa entiseen malliin. Arkisto/Anneli Tuominen-Halomo

Anneli Tuominen-Halomo

Tapiolan Stockmannilla kaupankäynti jatkuu entisellään, sillä Stockmannin yrityssaneeraukseen liittyvät ratkaisut eivät vaikuta sen tiloihin tai toimintaan. Stockmann toimii kauppakeskus Ainoassa vuokratiloissa, ja sillä on käytössään runsaat 9 000 neliömetriä liiketilaa.

– Ainoa muutos on, että Herkku ja Kukkakaari siirtyivät suoraan omistajan vuokralaisiksi, Stockmannin toimitusjohtaja Jari Latvanen sanoo.

– Tapiolan Stockmann on juuri sen kokoinen kuin sen halutaan olevan. Tapiolassa on aivan äskettäin investoitu miestenosaston uudistukseen. Sinne on tuotu uusia brändejä, ja pukeutumiseen liittyviä ideoita nostetaan entistä paremmin esiin, Latvanen jatkaa.

Stockmann toimii Ainoan uusimmassa, lokakuussa 2019 avatussa osassa.

Latvasen mukaan kanta-asiakkaiden osuus Tapiolassa on korkea. Myymälän kehittämisessä on kysytty kanta-asiakkaiden toiveita ja palautekin on ollut hyvää.

Koronaepidemiasta huolimatta Tapiolan Stockmannilla on Latvasen mukaan voitu tänä vuonna iloita asiakasmäärän kasvusta. Espoon lisäksi Stockmannille tulee asiakkaita Kirkkonummen ja Inkoon suunnalta.

Kauppakeskus Ainoan omistaa Lähi-Tapiola ryhmän hallinnoima kiinteistörahasto.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut