Espoo aloitti neuvontapalvelun maahanmuuttajille – tavoitteena yhden luukun periaate

Maahanmuuttajien neuvontapiste avautuu Ison Omenan palvelutorilla aikaisintaan 11. tammikuuta. Sitä ennen palvelua on tarjolla puhelimitse. Carola Snell/Espoon kaupunki

Espoon kaupunki on aloittanut maahanmuuttajille uuden neuvontapalvelun julkisista palveluista. Tällä hetkellä espoolaisista noin 19 prosenttia puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin suomea tai ruotsia. Viidentoista vuoden kuluttua Espoon työikäisestä väestöstä yli kolmasosan ennustetaan olevan vieraskielisiä.

Neuvontapalvelun tavoitteena on tarjota maahanmuuttajille niin sanottu yhden luukun palvelu. Maahanmuuttajien neuvontapisteessä työskentelee vajaat kymmenen työntekijää. Heidän ammatillinen taustansa ulottuu sosiaali- ja terveyspalveluista työllisyyspalveluihin ja asiakaspalveluun.

Palvelun työntekijät opastavat suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, kurdiksi ja puhelintulkkipalvelun avulla myös muilla kielillä. Opastusta saa muun muassa päiväkotiasioista, asumisesta ja terveydestä.

– Kun useampaa asiaa voidaan edistää yhdellä puhelinsoitolla tai käynnillä, säästyy sekä asiakkaan että kaupungin työntekijöiden aikaa. Samalla perehdytämme omaa henkilöstöämme laajalti kaupungin palvelukirjoon. Idea on hyvin samanlainen kuin Espoon palvelutoreilla, kertoo projektipäällikkö Satu Venhola kaupungin tiedotteessa.

Palvelu on avoinna maanantaista torstaihin kello 10–16 ja perjantaisin kello 9–12 puhelimitse numerossa 040 636 8097.

Neuvontapisteen piti aueta Matinkylässä Ison Omenan palvelutorilla joulukuussa. Koronan vuoksi palvelua alkoi ja jatkuu tällä hetkellä vain puhelimitse.

Neuvontapiste aukeaa aikaisintaan 11. tammikuuta. Koronarajoitusten vuoksi avaaminen saattaa siirtyä tästäkin myöhempään ajankohtaan.

Venhola toteaa tiedotteessa, että Espoossa on tavoitteena kehittää maahanmuuttajien palveluja yhtä aikaa kaikkien asiointipalvelujen kanssa.

– Emme halua luoda omaa palvelupolkua osalle väestöstä. Tämän vuoksi hanke toimiikin kaupungin asiointipalveluissa ja fyysisesti Ison Omenan palvelutorilla, jossa moniammatillinen yhteistyö on jo arkea.

Neuvontapalvelu on ensi elokuun loppuun asti kestävä kokeilu. Se rahoitetaan enimmäkseen työ- ja elinkeinoministeriön maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontapalvelujen kehittämiseen myöntämällä hankerahoituksella. Tätä rahoitusta on myönnetty kaikkiaan 21 kunnalle tai kuntayhtymälle.

Kommentoi

Mainos: Helsingin Uutiset

Pääkaupungin keskusta on edelleen the place to be – katso tästä ytimen tarjonta

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut