Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pankkitunnukset jatkossa aina mukaan – bussin kertalipunkin ostaminen voi vaatia vahvaa tunnistautumista

Pankkitunnuksia kannattaa jatkossa pitää aina mukana, sillä ensi vuodesta lähtien niitä tarvitaan pienissäkin verkko-ostoksissa.

Esimerkiksi joukkoliikenteen kertalipun ostaminen voi vaatia vahvaa tunnistautumista.

Finanssiala ry muistuttaa, että tammikuun alussa päättyy toisen maksupalveludirektiivin eli PSD2:n korttimaksamisen tunnistautumisen siirtymäaika, ja vahvan tunnistamisen vaatimus koskee sen jälkeen kaikkea sähköisesti tapahtuvaa maksamista.

Vahvan tunnistautumisen tarkoituksena on parantaa maksupalveluiden turvallisuutta ja siten kuluttajansuojaa.

Vahva tunnistautuminen on jo käytössä esimerkiksi pääkaupunkiseudun joukkoliikenteestä vastaavan HSL:n mobiilisovelluksessa.

Viime hetken kertalipun ostaminen saattaa siis jo vaatia vahvan tunnistautumisen. Sama käytäntö tulee pakolliseksi kaikkiin verkko- ja mobiilimaksuihin tammikuun alusta.

– Kannattaa varautua tunnistautumaan pankkitunnuksillaan myös pienissä verkko-ostoissa. Jos on ottanut käyttöön älypuhelimeen ladattavan pankin tunnistautumissovelluksen, tunnukset kulkevatkin mukana siinä kuin puhelinkin, painottaa Finanssiala ry:n johtava asiantuntija Teija Kaarlela tiedotteessa.

Vahvaa tunnistautumista ei vaadita jokaisella ostokerralla. Käytäntö muistuttaa lähimaksamista, jossa tunnusluku täytyy toisinaan näppäillä, vaikka pääsääntö onkin, että sitä ei tarvita.

Vahvalla tunnistautumisella varmistetaan, että niin palveluntarjoajat kuin pankitkin noudattavat tiukkoja turvatoimia ja tietoturvakäytäntöjä.

Älypuhelimen lisäksi tunnistautumisvälineellä tarkoitetaan esimerkiksi joidenkin pankkien myöntämiä tunnistautumislaitteita.

Paperiset tunnuslukulistat eivät enää yksinään riitä vahvaan tunnistautumiseen, koska ne ovat liian helposti kopioitavissa.

Kun uutta teknologiaa otetaan käyttöön, ei käytettävyys välttämättä alkuvaiheessa ole parasta mahdollista, Finanssiala huomauttaa. Sovellukset voivat takkuilla ja maksut vaatia uusintayrityksen.

Sekä pankit että verkkokauppiaat toivovat asiakkailta kärsivällisyyttä.

– Maksajat ovat sekä pankin että kaupan asiakkaita, ja molempien intresseissä luonnollisesti on, että asiakkaat pystyvät käyttämään palveluita sujuvasti, Kaarlela toteaa.