Länsiväylän lukijoiden mielestä Sonja ja Ari Etelävuoren pihalla Laajalahdessa, Muolaantie 8:ssa, on Espoon upeimmat kausivalot. Etelävuorten piha voitti Länsiväylän järjestämän kausivalokisan lukijaäänestyksen.
– Meidän mielestä piha on vielä pahasti kesken, Ari Etelävuori naurahtaa.
Kausivaloinnostus ei ole Sonja Etelävuoren mukaan mikään uusi juttu, vaan ”syntymähulluutta”. Hän innostui niistä jo 1980-luvun alkupuolella, kun ensimmäiset värivalot tulivat.
– Isä kuljetti minua harrastuksiin ja minä laskin auton ikkunasta, monetko värivalot näin. Sinä jouluna, kun pääsin melkein 400:aan, sain omat värivalot. Sen joulun jälkeen ostimme isän kanssa aina toisillemme värivalot joululahjaksi, Sonja Etelävuori kertaa.
Etelävuoret muuttivat nykyiseen kotiinsa runsas vuosi sitten. Kausivaloinnostus on tarttunut jo aikoja sitten mieheen ja koko perheeseen.
Rivitalokodin pihakin somistettiin kausivaloilla, mutta nykyinen iso piha antaa enemmän mahdollisuuksia. Talon ja autokatoksen räystäitä kiertää valoköynnös, samoin piha-aitoja. Pihalla on poro ja muita eläinhahmoja ja joulupukkikin on laskeutunut helikopterilla nurmikolle.
– Käytämme kausivaloihin noin 200 euroa vuodessa. Sähköä niihin kuluu 15 euron edestä kuukaudessa, ja se tuotetaan aurinkoenergialla.
Etelävuoren perheessä kaikkia kausivaloja käytetään niin kauan kuin ne toimivat. Vanhat valot kierrätetään sisältä ulos ja käytetään siellä loppuun.
– Esimerkiksi räystäälle kiinnitettyjä valoja voi ohjata kännykällä. Itsenäisyyspäivänä ne olivat sinivalkoiset. Käytämme näitä valoja pitkälle kevääseen. Keväällä, kun puut ovat hiirenkorvalla, valot voivat iltahämärissä palaa vaaleanvihreinä, Sonja Etelävuori kertoo.
Osa perheen kausivaloista on hankittu ulkomailta ja osa tavallisista marketeista. Ostettaessa tarkistetaan aina, millaisissa olosuhteissa niitä voi käyttää.
– Ideoita on poimittu jouluelokuvista ja olemme saaneet hyviä vinkkejä myös Suomen Jouluvalolta, kun olemme kiertäneet messuja.
Kausivaloillaan Etelävuoret haluavat ilahduttaa lähiympäristöään.
– Länsiväylän kilpailuun osallistuimme naapurien vinkistä ja yllytyksestä. Ei meillä ole ollut ajatusta valoilla kilpailemisesta, Sonja Etelävuori nauraa.
Kausivaloinnostus on tarttunut naapureihinkin, ja monet ovat laittaneet lisää kausivaloja pihalleen. Pimeinä joulunaluspäivinä kausivalot loistavat kirkkaampina kuin lumisessa maisemassa.
Kun lapsiryhmät ja ohi ajavat autoilijat alkoivat pysähdellä Etelävuorten tontin kohdalla, perhe päätti avata pihansa iltaisin pariksi tunniksi kausivalojen ihailijoille.
Joulukuun 20. päivään mennessä pihalla oli käynyt Etelävuorten mukaan 600 ihmistä.
– Täällä on käynyt muun muassa monta päiväkotiryhmää. Eräs lapsi huudahti pihaan tullessaan, että ”tämä on paratiisi”. On ollut mukavaa tavata alueen asukkaita ja jutella heidän kanssaan, Ari Etelävuori sanoo.
– Monet ovat käyneet ensin omalla porukalla ja tulleet sitten ystävien ja tuttujen kanssa uudestaan, Sonja Etelävuori lisää.
Etelävuorten piha on avoinna päivittäin kello 17–19 loppiaiseen asti.