Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Liikennerikosten määrä nousi huolestuttavasti joulunpyhinä ja koko vuonna – Yhdessä törkeässä rikoksessa kasvu lähes 50 prosenttia

Suomalaiset rötöstelivät menneenä jouluna liikenteessä entistä enemmän: poliisitilastoihin päätyi joulunpyhinä lähes viidennes (19 prosenttia) enemmän liikennerikoksia kuin vuoden 2019 vastaavana aikana.

24.–26. joulukuuta 2020 liikennerikoksia kirjattiin koko Suomessa 696, kun luku vuotta aiemmin oli 585.

Törkeiden liikenneturvallisuuden vaarantamisten määrä kasvoi jopa 47 prosenttia, 17 tapauksesta 25:een. Törkeisiin liikenneturvallisuuden vaarantamisiin luetaan esimerkiksi roimat ylinopeudet.

Törkeiden rattijuopumusten määrä puolestaan nousi runsaalla kolmanneksella (34 prosenttia) 50:stä 67:ään. Muiden rattijuopumusten suunta oli positiivisempi, määrä laski 91 tapauksesta 85:een eli 7 prosenttia.

Liikennerikosten kasvusuunnasta twiittasi tiistaina poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen tietoanalyytikko Mika Sutela. Twiitissään hän vertailee vain vuosia 2019 ja 2020, mutta hänen mukaansa mennyt joulu erottuu myös verrattuna vuosien 2014–2019 keskiarvoon.

– Alustavien lukujen perusteella näyttää siltä, että kaikkien liikennerikosten osalta on tänä jouluna ollut reilun 20 prosentin eli reilun viidenneksen kasvu.

– Lähestytään normaalia viikonpäivän lukemaa eli noin kolmea sataa rikosta. Törkeiden rattijuopumusten osalta ollaan jo samoissa lukemissa (kuin keskimääräisinä viikonpäivinä).

Jouluaattona 2020 liikennerikoksia tuli ilmi 220, joulupäivänä 184 ja tapaninpäivänä jo 292.

Sutela huomauttaa, että Väyläviraston liikennemäärätietojen mukaan liikenteen määrä ainakin Uudellamaalla oli joulunpyhinä noin puolet vuoden keskimääräisiin arkipäiviin verrattuna.

– Vaikka liikennettä on normaalia vähemmän, (liikennerikosmäärissä) ollaan jo lähellä normaaleja lukemia. Siinä mielessä tämä on huolestuttavaa.

Osa kasvusta voi Sutelan mukaan johtua ihan satunnaisesta vaihtelustakin, koska lukumäärät ovat varsin pieniä.

Muitakin mahdollisia selityksiä on. Esimerkiksi se vaikuttaa, mille viikonpäiville pyhät osuvat eli montako ylimääräistä vapaapäivää ne ihmisille tarjoavat. Myös poliisin valvonnan määrä voi vaihdella.

Melko lähelle joulun 2020 lukuja mentiin myös vuonna 2015, jolloin liikennerikoksia kirjattiin kolmena joulunpyhänä 650 kappaletta.

Liikennerikosten määrä kasvoi Mika Sutelan mukaan viime vuonna kauttaaltaan. Vain maaliskuussa, jolloin korona iski Suomeen, oli laskua.

Koko vuoden lukuja kommentoi Twitterissä myös poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein:

– Liikennerikokset lisääntyivät samanaikaisesti kun liikennemäärät laskivat. On tämä mielenkiintoinen ilmiö, jota varmasti vielä tutkitaan. Mitä tulee tapahtumaan kun korona häviää ja liikennemäärät palautuvat aikaisemmalle tasolle?