Jari Nyberg on luotsannut yli 20 vuotta yhdistystä, jonka ansiosta Espoossa on jäähalleja: Matinkylään nouseva "maamme hienoin" urheilukeskus on hänelle unelmien täyttymys

Jääurheilukeskus: Jari Nyberg tietää sen olevan iso asia lapsille ja nuorille.

Jari Nybergin luotsaamassa Espoon Jääurheilun Tuki ry:ssä on yhteensä lähemmäs 4 000 harrastajaa ja kilpailijaa. Sirpa Repo
Sirpa Repo

Sirpa Repo

Jari Nyberg on luotsannut vapusta 1999 lähtien yhdistystä, joka on Suomessa harvinaisuus. Espoon Jääurheilun Tuen toiminnanjohtajan haaveiden täyttymys on Matinkylän jääurheilukeskus, joka otetaan käyttöön ensi elokuussa.

– Aikoinaan aloitin työni sillä tiedolla, että Espoonlahden jäähalli on palanut, Nyberg muistelee.

Tuolloin yhdistyksellä oli harjoitusjäähallit myös Laaksolahdessa ja Matinkylässä. Kaukaloita oli yhteensä neljä. Nyt sillä on lisäksi kaksikaukaloinen halli Leppävaarassa.

– Matinkylään tulee kolme kaukaloa. Se on maamme toiminnallisin ja hienoin lasten ja nuorten jääurheilukeskus tarvittavine oheis-, luokka- ja sosiaalitiloineen, iloitsee Jääkiekkoliiton olosuhdevaliokunnan jäsenenä moniin erilaisiin ratkaisuihin kotimaassa ja ulkomailla tutustumaan päässyt mies tietää.

Nyberg sanoo, että yhdistystä on jo vuosikymmenet tarvittu turvaamaan jääurheilulle olosuhteet eli jäähallit.

– Jos ei ole halleja, ei ole toimintaa. Pelkkä jää ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan myös oheisharjoittelutiloja. Jos seurat eivät olisi ottaneet asiakseen rakennuttaa jäähalleja Espooseen, ei niitä olisi täällä näin monta.

Toteutumatta jäävät hankkeet kismittävät.

Jari Nyberg

Vaikka toiminnanjohtaja on pitänyt työstään, ei se ole aina herkkua. Välillä on ”viluttanut”.

– En tee tätä rahan takia. Välillä työt stressaavat ja toteutumatta jäävät hankkeet kismittävät. Yksi niistä on Perkkaalle suunnittelemamme kokonaisuus, johon olisi tullut useampi kaukalo ja reilusti oheisharjoittelutiloja.

Koska jääajoille on ollut kova kysyntä, on jouduttu jakamaan hallittua niukkuutta. Välillä 15 minuutista on tullut elämää suurempi kysymys.

– Voin kuunnella aika pitkäänkin ja nieleskelen. Tietyssä vaiheessa kiihdyn aika nopeasti nollasta sataan ja mielipiteeni tulee silloin kovalla äänellä.

Nyberg sanoo koittaneensa toimia yhdistyksen edun mukaan. Hänen tavoitteenaan on ollut nähdä kokonaisuuksia.

Yhdistyksen hankkeissa ei pelata napeilla. Matinkylän kustannusarvio on noin 20 miljoonaa euroa. Sekin on kumppanuushanke kaupungin kanssa, jossa valtuusto on taannut yhdistyksen lainan.

– Las Vegasissa meille esiteltiin NHL-joukkueen jäähallia ja sen viereen tulevaa baseball stadionia. Niiden kustannusarvio oli yhteensä miljardi taalaa, Nyberg hymähtää.

Hän muistuttaa kaupungin vuokratuen merkityksestä seuroille.

– Sen säilyminen nykyisellä tasolla on seuroille ensiarvoisen tärkeää, jotta lapset ja nuoret eivät joutuisi lopettamaan harrastustaan liian korkeiden kustannusten vuoksi. Jääurheilu ei saa olla vain harvojen harrastus.

Nyberg kertoo, että uusiakin suunnitelmia on vireillä. Matinkylän käytössä olevan kaksirataisen harjoitushallin tilalle on tarkoitus rakentaa yksiratainen jäähalli. Ennen kun asiassa voidaan edetä, on harjoitushallille löydettävä korvaavat tilat.

– Toivottavasti yksirataiseen Matinkylän halliin saataisiin myös katsomotilaa erilaisia jääurheilutapahtumia varten.

– Espoonlahdessa sinnittelemme vielä pari vuotta ja Laaksolahden vuokrasopimukselle olemme hakeneet kaupungilta 10 vuoden jatkoaikaa.

Jääurheilun Tuella, Olarin Voimistelijoilla ja Tapiolan Voimistelijoilla on Latokasken liikuntapuistossa suunnitteluvaraus jäähallin ja joukkue- ja rytmisen voimistelun hallin rakentamista varten.

– Hanke on yhteistyötä eri lajien ja seurojen välillä, jota me haluamme edistää omalta osaltamme mahdollisuuksien mukaan.

Toiminnanjohtaja koki loppuvuodesta yllätyksen. Hänet palkittiin Espoo mitalilla.

– Huomionosoitus todella lämmitti mieltä.

Suurpellossa asuvaa alunperin LVI-teknikoksi valmistunutta miestä on kyselty mukaan politiikkaan.

– Minä olen sanonut, että parempi kun te muut hoidatte sen puolen, 64-vuotias Nyberg tuumii.

Espoon Kiekkoilun Tuki ry:n nimi vaihtui joulukuussa 2016 Espoon Jääurheilun Tuki ry:ksi. Espoolaiset taitoluisteluseurat liittyivät yhdistyksen jäseniksi helmikuussa 2017.

– On paljon parempi myös kaupungin ja poliittisten päättäjien suuntaan kertoa jääurheilun olosuhdetarpeista, kun koko jääurheilu on yhdessä. Joukossa on voimaa, Nyberg tietää.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut