Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Espoossa pääsee nyt hiihtämään ja luistelemaan vaikka missä

Luistelu: Lähes 70 koulujen kenttää saadaan kuntoon viikonlopuksi.

Lumisateet estivät alkuviikolla luonnonjääkenttien jäädyttämisen. Heti niiden loputtua jäädytyksiä on tehty vauhdilla.

Liikuntapalvelupäällikkö Jarmo Ikävalko kertoo, että viikonlopuksi saadaan luistelukuntoon lähes 70 koulujen luonnonjääkenttää. Niitä on eri puolilla Espoota.

Niiden lisäksi käyttökunnossa ovat kaikki tekojäät. Kaikkien kenttien kunto löytyy ulkoliikunta.fi -palvelusta.

Latupuolellakin riittää valinnanvaraa. Hiihtämään pääsee monessa muussakin paikassa kuin Oittaalla, Leppävaarassa ja Keskuspuistossa.

Muun muassa Oittaalta pääsee Pirttimäkeen ja Keskuspuistoon, Hanikan ja Silkkiniityn ladut ovat kunnossa, Turunväylän ja Säterin välinen latu on käytettävissä.

Ulkoliikuntapäällikkö Petri Forsman sanoo, että he ajavat latuja kuntoon niin paljon kuin mahdollista.

– Luonnonlumesta on saatu nyt hyvät pohjat, jotka kestävät. Lunta voi meidän puolesta sataa lisääkin. Sitä ei ole koskaan liikaa. Enää ei tarvitse leikkiä lumitykkien kanssa, Forsman iloitsee.

Alkuviikon lumimyräkät peittivät siihen mennessä ajetut urat. Avarilla paikoilla tuuli vielä pöllytti lunta urille.

– Kun saadaan tasainen pikkupakkanen ei latu-uria tarvitse paljoa ajaa. Ne pysyvät hyvässä kunnossa muutenkin. Nyt tulee mahtavat hiihtokelit.

Forsman neuvoo katsomaan latutilanteen ulkoliikunta.fi-palvelusta. Tosin kannattaa huomioida myös se koska tilanne on ladun kohdalta päivitetty. Tieto käyttökunnosta saattaa näkyä siellä välillä viiveellä.

Leppävaarassa torstaina hiihtäneet Marko Mänttäri ja Marko Turpeenniemi kehuvat alueen latuja. Mänttäri oli Leppävaarassa suksineen tänä talvena toista ja etunimikaima ensimmäistä kertaa.

– Täällä saa hiihdettyä riittävästi kilometrejä. Laduissa on valinnanvaraa, koska kaikki kisaladutkin ovat auki. Täytyy antaa täysi kymppi laduille ja niiden kunnolle, miehet kehuvat.

He kumpikin ovat aktiivisia hiihtäjiä. Tänä talvena miehet ovat hiihtäneet pääkaupunkiseudulla myös Oittaalla ja Vantaalla Hakunilassa.