Espoo Squash Rackets Clubia edustava Emilia Soini kipuaa maailmanlistalla – Suomen paras naispelaaja ei tyydy 49. sijaan.

Emilia Soini sanoo squashin olevan kutkuttava laji, koska siinä ei ole koskaan valmis. Sirpa Repo
Sirpa Repo

Sirpa Repo

Suomen naisten squashin ykköspelaajalle pitäisi olla eduksi se, että joukkueiden EM-kilpailut on siirretty keväältä elokuulle. Emilia Soinilla todettiin muutama viikko sitten vaikea astma. Kun sitä saadaan hoidettua kuntoon lääkityksellä, ehtii espoolaisen fysiikka parantua.

– Koen, että saan jo nyt happea eri tavalla kuin ennen. Kun keuhkot alkavat toimia kunnolla, ei syke nouse kuten ennen. Kun hengästyin, luulin aiemmin, että minulla on vain niin huono kunto. Minulla on kova luotto tulevaan, Soini vakuuttaa.

Pelaaja on taas asettunut Suomeen. Soini lähti 18-vuotiaana New Yorkiin, jossa hän harjoitteli ja valmensi nuoria pelaajia.

– Paluu oli suunniteltu. Olin muinakin kesinä ollut Suomessa. Olin Jenkeissä niin kauan, että aloin viihtyä täällä entistä paremmin. Täällä on perhe ja lähipiiri. Treenikuviotkin ovat täällä minulle hyvät.

Kaksi vuotta sitten Soini oli maailman rankingissa sijalla 86. Nyt sijoitus on 49. Se ei kunnianhimoiselle ja kilpailuhenkiselle ammattilaiselle riitä.

Sijoitus on saatava seuraavaksi alkamaan kolmosella.

Treenaan ainakin kaksi kertaa päivässä.

Emilia Soini

– Mikä parempi sijoitus on, sitä hitaammin sen saa nousemaan, tietää yhä Espoo Squash Rackets Clubia edustava Soini.

Koronan tultua Soinilla on ollut vain pari kisaa. Hän naurahtaakin, että kun kisoja oli ennen paljon, hän ei ehtinyt harjoitella. Nyt treeniä on ollut senkin edestä.

– Treenaan ainakin kaksi kertaa päivässä. Kössiä on viikossa yleensä kahdeksan kertaa. Sen päälle pari punttia ja muuta harjoittelua, 25-vuotias pelaaja laskeskelee.

Hän pelaa muiden liiton ryhmäläisten kanssa tai sopii itse treenimatseja miesten kanssa.

Soini sanoo olevansa perfektionisti, joka tietää omat kehityskohteensa. Hän kokee, että hänellä on petrattavaa jokaisella osa-alueella.

– Nyt on aikaa kehittää itseäni. Toisaalta olisi kiva päästä kisoihin. Silloin näkisin, saanko siirrettyä peliin ne asiat, joita olen treenannut.

Henkisen kantinkin kannalta olisi hyvä päästä pelaamaan tosissaan.

– Olen päässyt pelaamaan isompia kisoja, joissa jännitän, en osaa pelata omalla tasollani. Olen siellä kuin pieni kala isossa järjessä. En koe kuuluvani sinne. Se vaikuttaa itsetuntoon. Ennen olin kuin iso kala pienessä järvessä, Soini kuvailee eroa.

Vaikka pelaajalla on useita Suomen mestaruuksia ja hän on selvästi naisten ykköspelaaja maassamme, ei hän koe saavuttaneensa mitään mainittavaa tähän mennessä. Vielä ei ole mitään syytä juhlia.

Soini koki todellisen yllätyksen joulukuussa. Hän sai Espoo mitalin.

– Kun sain asiasta meilin, ajattelin, että onko se joku huijausviesti. En tiedä kuka minua oli ehdottanut. Mitali on tosi hieno juttu. Ekstrahienoksi mitalin tekee se, että vaarini Pertti Soini sai sen 1980-luvulla.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut