Kirkkonummen vanhin ostoskeskus tyhjenee – viimeinenkin vaateliike lopetti

Kolmen vaateliikkeen kokonaisuus häviää Kirkkonummen keskustasta. Arkisto/Paavo Rantalainen

Paavo Rantalainen

Kirkkonummen kunnantalon naapurissa toimivasta ostoskeskuksesta on suljettu myös suurin vaateliike, joka ehti toimia liiketiloissa nelisen vuotta.

Ruotsalaisen vaateketjun H&M:n aulassa on kyltti, jossa kerrotaan, että myymälä suljetaan.

H&M:n Suomen viestinnästä vahvistettiin sähköpostilla, että myymälän viimeinen aukiolopäivä oli lauantaina 16. tammikuuta.

H&M:n iso myymälä avattiin Kirkkonummen Ostrariin keväällä 2017 liiketilojen remontin jälkeen.

Alun perin pääosin K-kaupan myymäläksi rakennettu kiinteistö on kokenut monta muutosta. Liiketiloissa ovat toimineet muun muassa Seppälä, Dressman, pitseria Dennis, Nordea ja Luckan.

Vuodenvaihteessa myös Kappahl ilmoitti toiminnan lopettamisesta Kirkkonummella.

Kiinteistössä toimivat vielä kuntosali, pitseria ja Postin lajittelupiste.

Kiinteistön yläkerrassa on Kirkkonummen kunnan toimistotiloja, joista kunta aikoo jossakin vaiheessa luopua. Kunnan perusturvalle valmistuu uudet tilat hyvinvointikeskukseen.

Kunta on vuokrannut entisiä liiketiloja myös Kirkkoharjun koulun väistötiloiksi. Koulu muuttaa ensi kuussa Jokirinteen uuteen oppimiskeskukseen.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut