Lähes puolet suomalaisista kokee omaa talouttaan kohtaan ensi sijassa positiivisia tunteita. Yli kolmanneksen tunteet ovat negatiivisia. Noin 15 prosenttia kansalaisista ei tunnista mitään tunteita – vastaukset voidaan tulkita merkityksettömyydeksi, kerrotaan tuoreesta empatiatutkimuksesta empatia-analytiikkayhtiö NayaDayan tiedotteessa. Useimmiten oma talous herättää suomalaisissa tyytyväisyyttä (23 prosenttia), pelkoa (13 prosenttia) ja pettymystä (9 prosenttia).
– Vaikka positiiviset kokemukset ovat oman talouden yhteydessä negatiivisia yleisempiä, kansalaisten taloudellisia vaikeuksia ei pidä vähätellä. Esimerkiksi pelossa elävien määrä on koko väestöön suhteutettuna yli puoli miljoonaa suomalaista. Joukossa on nuoria ja vanhoja, matalasti ja korkeasti koulutettuja, kaupunkilaisia ja maaseudulla asuvia. Yllättävää on, että pientuloiset ja suurituloiset kokevat pelkoa talouttaan kohtaan yhtä usein, CEO Timo Järvinen NayaDayasta kertoo tiedotteessa.
Naiset kokevat taloutensa negatiivisemmin kuin miehet. Vaikeuksia on etenkin pienituloisilla naisilla ja nuorilla perheillä – molemmissa ryhmissä yleisin tunne omaa taloutta kohtaan on pelko. Muita negatiivisemmin talouteensa suhtautuvat myös työntekijät, vasemmistoliiton kannattajat ja Etelä-Suomen “ruostevyöhykkeellä” asuvat, sanotaan tiedotteessa.
Positiivisimmin taloutensa kokevat korkeasti koulutetut, ikäihmiset, kokoomuksen kannattajat ja länsisuomalaiset. Yrittäjät kokevat taloutensa positiivisemmin kuin muut ammattiryhmät – helpotus on pelkoa yleisempää.
– Tyytyväiset ihmiset kokevat taloudellisen tilanteensa riittävän hyväksi. Tyytyväisyys passivoi – se ei motivoi kansalaisia taloudellisen asemansa parantamiseen eikä rahankäytön lisäämiseen, sanoo NayaDayan Head of Global Growth Timo Salomäki tiedotteessa.
Opiskelijat ovat omasta taloudestaan muita huolettomampia. He kokevat vähemmän sekä negatiivisia että positiivisia tunteita kuin työssä käyvät tai työelämän ulkopuolella olevat. Pelko on huomattavan harvinaista.
Tutkimus on osa Suomi empatian silmin -tutkimussarjaa, joka on toteutettu NayaDayan, YouGovin ja Statistan yhteistyöllä. S-ryhmä on ollut mukana tukemassa empatiatutkimusta. Tunnedata kerättiin YouGovin online-paneelin avulla 25.–27.11.2020.