Helsingin päärautatieasemalle avautuu uusi italialaistyyppinen ravintola nimeltä Olivia loppuvuodesta. Samassa tilassa, entisessä lippuhallissa toimi viime vuodesta alkaen Kulttuurihalli & Café -niminen kulttuurikahvilaravintola, jonka oli tarkoituskin olla väliaikainen pop up -juttu. Kulttuurihalli sulkee ovensa tammikuun lopussa, kerrotaan VR:n tiedotteessa.
Olivia-ravintolat sijaitsevat vilkkailla liikennepaikoilla kaupunkien ydinkeskustoissa, kuten Oslon keskusrautatieasemalla, Østbanehallenissa. Olivialla on yhdeksän ravintolaa Norjassa ja kaksi Ruotsissa, ravintolat ovat saaneet inspiraationsa Italian eri kaupungeista, kuvaillaan tiedotteessa. Helsingissä avattavan ravintolan vaikutteet tulevat Pohjois-Italiasta, Milanosta.

– Olivialla on vahva osaaminen ravintolatoiminnasta samankaltaisissa, kulttuurihistoriallisesti merkittävissä tiloissa. He toimivat tavalla, joka ei pelkästään säilytä vaan myös lisää merkittävän rakennuksen arvoa, VR Groupin kiinteistöyksikön hankepäällikkö Jani Jääskeläinen perustelee uuden toimijan valintaa.
– Aseman upea arkkitehtuuri tulee näkymään vahvasti osana ravintolan sisustusta ja suunnittelua. Ravintolalle rakennetaan myös suuri ulkoterassi, joka tuo Olivian tunnelman osaksi kaupunkikuvaa, Olivia Groupin toimitusjohtaja Hans Petter Hauge kertoo tiedotteessa.
Uudistuvaa päärautatieaseman tarjontaa täydentää samoihin aikoihin hallin Elielinaukion puoleisen päädyn Löfbergs-kahvila. Kahvila avautuu entiseen toimistotilaan. Siellä on tarjolla kahvilatuotteiden lisäksi esimerkiksi aamiaista, lounasta ja illan afterwork-tarjontaa.
VR:n tavoitteena on tehdä asemasta entistä viihtyisämpi ja turvallisempi kaupunkilaisten sekä junaa odottavien kohtaamispaikka.
– Asemalle on toivottu paikkoja, joihin voisi aidosti pysähtyä viettämään aikaa rakennuksen ainutlaatuisesta tunnelmasta nauttien, Jääskeläinen jatkaa.