Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Asuuko naapurissasi kiljukaula, paukuttelija vai Tarzan? – "Yläkerran vanhempi pariskunta aloitti iltajumpan aina Dallasin jälkeen"

Vaikka naapurista kantautuvat äänet usein ärsyttävät, monet meistä kuitenkin ilahtuvat seinän takaa kuuluvista äänistä.

Useimmiten äänet liittyvät juhliin tai kotitöihin.

Rakennusyhtiö YIT:n tuoreen kyselyn mukaan noin 42 prosenttia vastaajista kokee naapurista kantautuvat äänet haitallisina, mutta 51 prosenttia oli iloisia, että naapuristakin kuuluu elämisen ääniä.

Seinän läpi kuuluu usein myös vessassa käyminen, televisio, radio ja musiikki – sekä tietenkin seksi.

”Aikoinaan aina Dallasin jälkeen yläkerran vanhempi pariskunta aloitti viikoittaisen iltajumpan”, eräs kyselyyn vastanneista muistelee.

Noin puolet vastaajista ilahtuu naapurista kuuluvista äänistä, sillä omista elämisen äänistä ei tarvitse olla yhtä huolissaan, kun meteliä kuuluu muualtakin, toteaa YIT tiedotteessa. Lähes 70 prosenttia vastaajista nimittäin mietityttää, kantautuuko omasta asunnosta ääniä naapuriin. 55 prosenttia on joskus yrittänyt peitellä asunnostaan kuuluvia ääniä.

Lähes 27 prosenttia paljastaa tuntevansa olonsa turvalliseksi, kun kuulee ääniä naapurista.

Seinäntakainen elämä myös kiinnostaa – 13 prosenttia vastaajista kuuntelee naapurin ääniä mielellään ja lähes yhtä moni on kääntänyt radion tai television ääntä pienemmälle, jotta kuulisi naapurista kantautuvat äänet paremmin.

Naapureita kohtaan tunnetaan inhimillisiä ja henkilökohtaisia tunteita. Runsas viidennes on tuntenut myötätuntoa naapuriaan kohtaan hänen asunnostaan kuuluvien äänien takia.

Häiritsevistä äänistä ilmoitetaan naapurille hieman yllättäen ennemmin kasvotusten kuin nimettömällä lapulla.

Kyselyn vastaajista 57 prosenttia vastanneista kertoo käyneensä naapurin ovella. 47 prosenttia paljastaa turvautuneensa seinän tai patterin koputteluun.

”Kiipesimme viidennestä kerroksesta ystävällisesti sanomaan naapurille seitsemänteen kerrokseen, että hän soittaa Kake Randelinin samaa biisiä jo viidennen kerran peräkkäin. Mies sanoi lopettavansa soiton ja toivoi, että me lopetamme kikatuksen siellä viidennessä”, kertoo kyselyyn vastannut henkilö.

Naapureita myös nimetään kuultujen äänten perusteella. Lempinimiä ovat esimerkiksi kiljukaula, jalkavaimo, diskokinkku, hevimies, paukuttelija, panomies sekä Tarzan ja Jane.

– Naapurista kuuluvien äänien skaala on laaja. Osa vastaajista kuulee naapureistaan enemmän kuin haluaisi, ja toiset eivät kuule koskaan mitään. Monet esiin nousseet asiat olivat ennalta arvattavia, mutta suomalaisten myönteinen suhtautuminen naapuriin yllätti, toteaa YIT:n asumisen palveluiden johtaja Pekka Helin tiedotteessa.

Helinin mukaan äänieristys on asia, johon asiakkaat yleisesti asuntoa ostaessaan kiinnittävät huomiota.

– Vuosikymmenten aikana rakennusmääräyksissä on tapahtunut suurta kehitystä, jonka vuoksi uudisasunnot ovat muun muassa yhä hiljaisempia ja energiatehokkaampia.

YIT:n kyselyssä keskityttiin kerrostaloasumiseen ja siihen vastasi tuhat henkilöä ympäri Suomea viime marraskuussa.