Espoolaisessa palvelutalossa todettu koronavirustartunta 20 asukkaalla, joista viisi kuollut

Palvelutalo Hopeakuussa on todettu koronavirustartunta yhteensä 20 asukkaalla, joista viisi sairastunutta on kuollut. Koronavirustartunta on todettu myös 11 työntekijällä.

Espoo tiedotti toissa viikolla Olarissa sijaitsevassa Hopeakuussa ilmenneistä koronavirustartunnoista. Tuolloin tartunta oli todettu yhdeksällä asukkaalla ja seitsemällä työntekijällä. Seurantatesteissä on ilmennyt uusia tartuntoja kahdessa ryhmäkodissa. Tämänhetkisten tietojen mukaan ei ole syytä epäillä koronavirusmuunnoksen mahdollisuutta.

Tartunnan saaneet asukkaat on eristetty muista asukkaista ja tartunnan saaneet työntekijät määrätty eristykseen. Lisäksi hoivakodissa altistuneet on määrätty karanteeniin. Asukkaiden omaisiin ja läheisiin on oltu yhteydessä.

Palvelutalon asukkaista ja työntekijöistä valtaosa on saanut koronarokotuksen ensimmäisen annoksen viikolla kaksi. Rokotteen ovat saaneet kaikki muut paitsi koronavirustautia rokotushetkellä sairastaneet. Annettu Pfizerin ja Biontechin rokote vaatii tehosteannoksen. Tehosteannokset rokotetaan ensi viikolla.

Espoon hoivakodeissa asukkaiden ensimmäinen rokotuskierros saadaan päätökseen tällä viikolla. Espoossa on liki 40 hoivakotia, joissa on asukkaita noin 1 350.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut