Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kiistellystä junavarikosta äänestettiin – Kirkkonummen kanta ei mennyt maakuntahallituksessa läpi, mutta moitteet kirjattiin

Kirkkonummen tai Espoon alueelle kaavailtu lähiliikenteen junavarikko oli maanantaina esillä Uudenmaan maakuntahallituksessa. Kyse oli lausunnoista valituksiin.

Uudenmaan maakuntaliitto hyväksyi viime vuonna uuden maakuntakaavan, jossa on junavarikkomerkintä Espoon Mankkiin ja Kirkkonummen Luomaan.

Kaavasta ja junavarikosta on jätetty useita valituksia hallinto-oikeuteen. Vastalauseensa sijoituksiin ovat antaneet muun muassa Kirkkonummen kunta, Espoon kaupunki ja Luoman kyläyhdistys.

Maanantaina oli Uudenmaan maakuntahallituksessa listalla valituksiin annettavat lausunnot.

Kirkkonummen edustaja Anders Adlercreutz (r.) esitti lausuntoon lisäyksenä, että varikkoalueen vaikutuksia läheiselle Natura-alueelle ei ole käsitelty perusteellisesti.

On huomioitava myös jo tässä vaiheessa mahdolliset varikkoalueen laajentumistarpeet. Silloin nykyinen etäisyys Natura-alueesta pienenee nykyisestä 100–300 metrin etäisyydestä edelleen, Adlercreutzin vastaesityksessä todettiin.

Alueen läheisyydessä olevia pohjavesialueita ei ole huomioitu selvityksissä lainkaan. Näistä syistä sijoitus alueella sisältää Adlercreutzin mielestä suuren riskin koko hankkeen toteutumisen näkökulmasta.

Vastaesityksessä vaadittiin, että alueen kunnat hakevat varikolle vaihtoehtoisia sijainteja, jonka pohjalta varikon sijaintipaikka tuodaan tarvittaessa erikseen päätettäväksi.

Äänestyksessä vastaesitys ei tullut hyväksytyksi äänin 10–4.

Sen sijaan asian esittelytekstiin tuli lisäys maakuntajohtajan eli hallituksen esittelijän ehdotuksena.

Raskaan raideliikenteen varikko tuotiin liian myöhään valmisteluun lausuntoajan jälkeen. Vuorovaikutus kaavan valmistelussa on jäänyt toteutumatta maankäyttö- ja rakennuslaissa edellytetyllä tavalla, maakuntahallituksen päättämässä lisäyksessä todetaan.

Samaan seikkaan on monessa valituksessa myös puututtu.

Kyseinen kohta oli epähuomiossa jäänyt pois listatekstistä. Lisäys oli lähinnä tekninen korjaus, jolla ei itse asian kanssa ole juurikaan merkitystä.

Muokattu 26.1.2021 klo 11.15. Lisätty viimeinen kappale, jossa tarkennettu esittelytekstiin tehtyä lisäystä.