Leppävaarassa kilpaillaan viikonloppuna Marjon hiihdoissa – osa laduista suljettuina muilta hiihtäjiltä

Marjon hiihtojen aikana Leppävaaran stadionin ladulle pääsevät vain kilpailijat. Yleisöä ei paikalle oteta. Sirpa Repo
Sirpa Repo

Sirpa Repo

Espoon Hiihtoseura järjestää Marjon hiihdot Leppävaarassa kuluvan viikon lauantaina ja sunnuntaina. Niiden vuoksi osa alueen laduista on suljettu muilta hiihtäjiltä kumpanakin päivänä.

– Kilpailuissa käytettävät ladut on varattu meille kello 10 lähtien. Koska lumitilanne on nyt hyvä, pääsee Leppävaarassa hiihtämään kilpailuista huolimatta koko päivän kuntokiharaa sekä kahden ja 2,7 kilometrin laduilla, kilpailun johtaja Matti Heikkilä neuvoo.

Leppävaaran kilpaladut on suunniteltu niin, että muut ladut pystytään pitämään kaikkien halukkaiden käytössä kisoista huolimatta.

Stadionilla ei voi kuitenkaan hiihtää tapahtuman aikana. Siellä on kilpailujen lähtö ja maali.

Heikkilä kertoo, että kaikkien käytettävissä oleville laduille pääsee stadionin Karakallion päädystä eli suuren infotaulun luota.

Kilpailun johtaja arvioi, että kaikki alueen ladut ovat taas yleisessä käytössä viimeistään kello 16 alkaen kumpanakin päivänä.

Kilpailut alkavat molempina päivinä kello 11. Ne järjestetään ilman yleisöä.

Koronan vuoksi kilpailuissa on vähemmän sarjoja kuin yleensä. Lisäksi nuorten sarjoihin saavat osallistua vain Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella asuvat kilpailijat.

Koska ilmoittautumisaikaa oli vielä jäljellä Heikkilä ei lähde arvailemaan osallistujien määrää.

Surkean lumitilanteen vuoksi viime talvena Marjon hiihtoja ei voitu järjestää Leppävaarassa. Ne kilpailtiin Oittaalla.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut