Espoolaisessa Koulumäen koulussa sattui tänään aamulla väkivaltainen välikohtaus, jossa koulun oppilas löi toista oppilasta pienillä askartelusaksilla kasvojen alueelle. Myös väliin mennyt koulun henkilökunnan jäsen sai saksista kasvoihinsa.
Molempien vammat olivat Länsi-Uudenmaan poliisin mukaan lievät, mutta heidät kuljetettiin kuitenkin sairaalaan tarkastukseen.
Muille ei poliisin mukaan aiheutunut tilanteessa vaaraa.
Saksilla lyömisen taustalla oli 15-vuotiaan oppilaan suuttuminen toiselle oppilaalle kesken askartelutunnin noin kello 10.15. Poliisi on kuulustellut epäiltyä ja tämä on myöntänyt teon. Häntä epäillään törkeästä pahoinpitelystä.
Länsiväylä tavoitteli aiheesta myös Espoon opetustoimen johtajaa, mutta hän ei kommentoinut tapausta.
Koulumäen koulu on Espoonlahdessa sijaitseva erityiskoulu, jossa koulun kotisivujen mukaan opiskellaan enintään 10 oppilaan ryhmissä. Koululla on luokka-asteet 2–9 ja oppilaita on kaikkiaan 74.
Muokattu 2.2.2021 kello 11.10: Lisätty tieto, että tilanne koululla on rauhallinen ja poliisi selvittää tapahtumien kulkua. Kello 11.22: Lisätty tiedot Koulumäen koulusta sekä se, että alustavien tietojen mukaan oppilas olisi puukottanut opettajaa. Kello 11.37: Lisätty poliisin tiedot tapahtumien kulusta. Kello 11.42: Lisätty tieto, että poliisi tiedottaa enemmän kello 16 mennessä, ettei koulutoimi kommentoi ja että koulu sijaitsee Espoonlahdessa. Kello 16.07: Päivitetty kauttaaltaan poliisin tiedotteen mukaisesti.