Yliopiston tutkijat ovat löytäneet lupaavia merkkiaineita lievän aivovamman diagnosointiin. Merkkiaineilla on pystytty tunnistamaan lievä aivovamma osalla potilaista.
Nykyisillä kuvantamismenetelmillä on vaikea todeta lievää aivovammaa. Suurimmalla osalla potilaista ei ole esimerkiksi tietokonetomografialla havaittavia aivojen rakenteellisia vaurioita.
Lievän aivovamman diagnosointi on kuitenkin erittäin tärkeää, sillä potilaat saattavat kärsiä työkyvyn ja elämänlaadun heikentymisestä, vaikka aivoissa ei olisi näkyviä rakenteellisia vaurioita.
Tällä hetkellä onkin suuri tarve tarkoille, edullisille ja laajalti käytettävissä oleville diagnostisille merkkiaineille, joiden avulla voitaisiin paremmin tunnistaa aivovammapotilaat ja ohjata heidät oireenmukaiseen, oikea-aikaiseen ja kuntouttavaan hoitoon, todetaan Itä-Suomen yliopistosta.
Verestä mitattavat merkkiaineet mahdollistavat minimaalisesti kajoavan, kustannustehokkaan diagnostiikan. Aiempien tutkimusten perusteella monet merkkiaineet voivat luonnehtia aivovamman vakavuutta ja tarjota molekyylitason tietoa meneillään olevista haitallisista muutoksista.
Itä-Suomen yliopiston tuoreessa tutkimuksessa etsittiin aivovamman merkkiaineiksi soveltuvia mikro-rna:ita. Ne ovat pieniä rna-molekyyleja, jotka säätelevät proteiineja koodaavien geenien ilmentymistä.
– Olemme kehittäneet erityisesti pieninä pitoisuuksina plasmassa esiintyville mikro-rna -molekyyleille soveltuvaa analyysi- ja mittausmenetelmää, joka perustuu digitaaliseen polymeraasiketjureaktioon, kertoo tiedotteessa yliopistotutkija Noora Puhakka Itä-Suomen yliopiston A.I. Virtanen -instituutista.
Tutkimuksen tavoitteena oli tunnistaa lievälle aivovammalle herkkiä ja merkkiaineita aivovamman eläinmallissa ja selvittää, voisiko niitä käyttää lievän aivovamman toteamiseen myös ihmisillä.
– Eläinmallista löytyi kaksi mielenkiintoista merkkiainetta, joita päätettiin tutkia myös aivovammapotilaiden verinäytteistä. Näiden merkkiaineiden kohonneiden pitoisuuksien perusteella voitiin tunnistaa osa lievän aivovamman kokeneista potilaista, Puhakka kertoo.