Lähes joka toinen suomalaisista ei ole vielä päättänyt, mitä puoluetta äänestää tulevissa kuntavaaleissa, selviää Uutissuomalaisen gallupista. 46 prosenttia kertoo gallupissa harkitsevansa kuntavaaleissa kahden tai useamman puolueen tai ryhmittymän välillä.
Vasta joka kolmas (33 prosenttia) äänestäjistä on jo lukinnut valintansa vain yhteen puolueeseen. Joka viides eli 20 prosenttia ei joko aio äänestää tai ei osaa sanoa, kuinka monen vaihtoehdon väliltä valitsee.
Eniten jo päätöksen tehneitä on kokoomuksen kannattajissa, joista yli puolet harkitsee vain yhden puolueen tai ryhmittymän äänestämistä. Liikkuvimpia äänestäjiä ovat vasemmistoliiton kannattajat, joista merkittävä enemmistö harkitsee äänensä antamista myös jollekin muulle puolueelle tai ryhmittymälle.
Tiedot käyvät ilmi Uutissuomalaisen gallupiin vastasi tuhat suomalaista tammikuun loppupuolella.