Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poliisi tutkii kahta nuorten pahoinpitelyepäilyä Espoossa – Leppävaaran tapauksessa epäiltynä viisi tyttöä

Länsi-Uudenmaan poliisi selvittää kahta tapausta, joissa nuorten epäillään joutuneen pahoinpitelyn uhriksi Espoossa.

Poliisi tiedotti tiistaina iltapäivällä, että kahta tyttöä pahoinpideltiin Leppävaarassa Sellon lähettyvillä sunnuntai-iltana. Poliisin tietojen mukaan noin 30 nuorten tytön ryhmä kokoontui kello 18.30 kauppakeskuksen lähellä, josta joukko siirtyi Ruusutorpan koululle.

Koulun pihalla tilanne poliisin mukaan kuitenkin muuttui, ja ainakin viiden henkilön epäillään osallistuneen kahden 14- ja 16-vuotiaan tytön pahoinpitelyyn. Uhreilta myös vietiin omaisuutta. Osa läsnäolijoista kuvasi tapahtumat videolle.

Molemmat tytöt saivat vammoja eri puolelle kehoa. Poliisi epäilee yhteensä viittä alle 20-vuotiasta nuorta muun muassa törkeästä pahoinpitelystä, pahoinpitelystä, niskoittelusta ja näpistyksestä.

Poliisi on jo kuullut osaa epäillyistä nuorista, mutta pyytää tilanteen nähneitä tai siitä jotakin tietäviä auttamaan erityisesti kahden tytön henkilöllisyyden selvittämisessä.

Ensimmäisen epäillyn tuntomerkit ovat seuraavat: tummat hiukset, musta takki, musta huppu, vihreät housut ja mustat kengät.

Toisen epäillyn tuntomerkit ovat: tummat, selkään asti ulottuvat hiukset, vaalea takki, tummat housut ja vaaleat kengät.

Havainnot ja muut tiedot voi toimittaa sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi tai puhelimitse vastaajaan numerossa 0295 413 031.

Poliisi tiedotti tiistaina myös toisesta alaikäiseen kohdistuneesta pahoinpitelyepäilystä. Poliisi sai sunnuntaina ilmoituksen epäillystä alaikäisen pahoinpitelystä Tapiolasta. Poliisipartio on ollut tapahtumapaikalla ja alle 15-vuotias epäilty on poliisin tiedossa.

Kyseessä on alaikäisiin liittyvä ilmoitus, joten poliisi ei tiedota asiasta enempää.