Kaupunkilaisia houkutellaan nyt suksille: Lapset saivat oman Espoo-hiihdon, Kauniaisissa herätetään henkiin kansanhiihto

Lasten Espoo-hiihdon reitti kulkee Puolarmaarissa. Vaikka reitti vie metsäänkin, on se tasainen. Espoon Suunta
Sirpa Repo

Sirpa Repo

Tänä talvena väkeä houkutellaan hiihtämään. Koska hiihtotapahtumia ei voi järjestää, on sen tilalla hiihtoja, jotka voi sivakoida omia aikojaan.

Espoon Suunta kehitteli aikuisten Espoo-hiihdon, jonka suoritusaikaa on jatkettu helmikuun loppuun.

Sen lisäksi lapsille on nyt oma Espoo-hiihto. Siinä ei tarvitse osata suunnistaa.

Seuran toiminnanjohtaja Kari-Pekka Seppänen kertoo heidän haluavan innostaa lapsia ja perheitä ulkoiluun ja hiihdon pariin.

– Opastetun hiihtoreitin varrelle olemme vieneet piirroksia metsän eläimistä. Ajatuksena on, että hiihtäjät laskevat kuinka monta mitäkin eläintä he näkevät, Seppänen selvittää.

Omat vastauksensa voi ilmoittaa seuran nettisivuilla olevalla lomakkeella. Halutessaan voi myös osallistua arvontaan.

– Reitti alkaa Puolarmaarista seuramajamme pihasta Kylänvanhimmanpiha 7, ja sinne se myös päättyy. Mittaa reitillä on vajaat kolme kilometriä. Koska lenkki on tasainen, se sopii myös hiihdon aloittelijoille.

Jos tuo on kuitenkin liian pitkä matka hiihdettäväksi jo alkumatkasta, voi palata takaisin samaa reittiä.

– Hiihtoseikkailuun osallistuminen on maksutonta eikä siihen tarvitse ilmoittautua. Eläinten kuvia voi käydä bongaamassa 14. maaliskuuta saakka, Seppänen kertoo.

Hän vielä muistuttaa pitämään riittävät turvavälit muihin liikkujiin, vaikka ulkona ollaankin.

Kauniaisissa kolme kaverusta Bo-Christer Björk, Patrick Nysten ja Fredrik Waselius ovat herätelleet henkiin kansanhiihdon. He haluavat tuoda piristystä korona-arkeen ja innostaa kauniaislaisia ulos liikkumaan.

He käynnistivät Grani hiihtää 2021 -kampanjan. Se toteutuu jokaisen osallistujan oman aikataulun mukaan.

Hiihdettävän matkan jokainen voi päättää itse. Nuorimmille suoritukseksi riittää muutama 100 metriä. Teini-ikäisille ja sitä vanhemmille hiihtomatka on vähintään viisi kilometriä.

Varttuneimmat voivat osallistua kampanjaan sauvakävelemällä oman kuntonsa mukaisen matkan.

Hiihtonsa tai sauvakävelynsä voi ilmoittaa kampanjan nettisivuilla. Sieltä voi myös tulostaa itselleen diplomin suorituksestaan.

Kampanjaan osallistuminen on maksutonta eikä siihen tarvitse ilmoittautua. Ala-asteikäiset ja sitä nuoremmat saavat suorituksestaan Grani hiihtää 2021 -hiihtomerkin ilmaiseksi.

– Kansanhiihtomme kestää niin pitkään kuin ladut ovat kunnossa Kasavuoressa, ainakin maaliskuun alkuun saakka, Björk kertoo.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut