Helsinkiläinen Matti Kerimaa hämmästelee Biolanin Kevytsora-pussissa olevaa merkintää "Soveltuu luomuviljelyyn".
– Mikä tekee tuotteesta luomua? Mitä vaaditaan ja kuka valvoo, jotta voi käyttää luomu-tuotemerkkiä? Kaupoissa ei osata kertoa. Hämmästystäni on herättänyt esimerkiksi luomukahvi, italialainen luomukukkakaali, luomukevytsora, Kerimaa kertoo.
Biolanin nettisivuilta selviää, että kyseessä ei ole kivituote, johon sora-sanan voisi kuvitella viittaavan. Kevytsora on valmistettu poltetusta savesta. Se soveltuu kukkaruukun pohjalle salaojaksi turvaamaan juuriston hapensaantia ja myös pinnan katteeksi.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula kertoo, että yhtiöllä on paljon luonnonmukaiseen kasvatukseen sopivia tuotteita ja siksi se on kyseisten tuotteiden pakkauksiin erikseen merkitty.
– Eli näissä tuotteissa ei ole sellaisia kemikaaleja tai muita raaka-aineita joita ei luonnonmukaisessa viljelyssä voi käyttää, Kerttula sanoo.
Ruokaviraston nettisivuilta löytyy lista lannoitevalmisteista ja maanparannusaineista joita voi käyttää luonnonmukaisessa tuotannossa.
Luomualan kehitystä ja kasvua Suomessa edistävän Pro Luomu ry:n toiminnanjohtaja Aura Lamminparras sanoo, että elintarvikkeissa EU:n luomumerkki kertoo sen, että kyseessä on luomutuote.
– EU:n lainsäädännössä on todella tarkasti asetuksella määritelty, mikä on luomua. Eli elintarvikkeen, jossa käytetään EU:n luomumerkkiä, pitää olla EU:n lainsäädännön mukainen Lamminparras kertoo.
Luomumerkintöjä käytetään myös joissakin muissa tuoteryhmissä, yleisimmät ovat kosmetiikka ja tekstiilit.
– Luonnonkosmetiikassa käytettyjä ovat esimerkiksi Cosmos- ja Natrue-sertifikaatit, luomupuuvillassa käytetään Gots-sertifikaattia. Eli on olemassa myös yksityisiä sertifiointilaitoksia, jotka sertifioivat luomutuotteita, näitäkin sertifiointijärjestelmiä valvotaan.
Elintarvikepuolella on myös eri maiden omia kansallisia luomumerkintöjä, ja esimerkiksi ulkomaisessa kahvipaketissa saattaa olla useampi eri luomumerkki.
– Kuluttajaa ei saa johtaa harhaan merkinnöillä, Lamminparras jatkaa.
Suomessa Ruokavirasto ohjaa ja suunnittelee valvontaa sekä valvoo luomuelintarvikkeiden ja -rehujen valmistajia. Luomutilat kuuluvat ely-keskusten valvontaan. Suomeen tuotavia luomutuotteita valvoo Tulli. Ahvenanmaalla luomutuotantoa valvoo Ahvenanmaan maakuntahallitus. Luomuvalvonta on siihen kuuluville toimijoille maksullista.
Luomutuotantosääntöjen noudattamista tarkastetaan kaikilla maatiloilla ja luomuelintarvikeyrityksissä vähintään kerran vuodessa. Luomua ja tavanomaista tuotetta ei voi erottaa toisistaan ulkonäön, hajun tai maun perusteella.
Asiakirjoilla luomutoimija voi osoittaa, että käyttämänsä tuotantopanokset (siemenet, raaka-aineet) ovat oikeasti luomua. Toimijan asiakirjoihin tekemien merkintöjen avulla luomutuotteet ovat jäljitettävissä niiden kaikissa tuotannon, valmistuksen ja jakelun eri vaiheissa.
Lähde: Ruokavirasto.