Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yritystenkin on huomisesta alkaen varmistettava kahden metrin turvavälit tai tiloille tulee käyttökielto – Koskee yli 10 hengen tiloja Hus-alueella

Yksityisten yritystenkin, kuten kuntosalien ja kauppakeskusten, on Hus-alueella varmistettava, että niiden asiakkaat voivat välttää lähikontaktit . Asiasta päätti keskiviikkona Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi). Määräys tulee voimaan torstaina ja on voimassa 14. maaliskuuta saakka.hallintovirasto

Jos toimintaa ei pystytä järjestämään niin, että lähikontaktit voidaan tosiasiallisesti välttää, tiloja ei avin mukaan voi käyttää.

Avi teki päätöksensä tartuntatautilain uuden pykälän 58 d:n perusteella. Pykälä ei koske ravintoloita.

Päätöksen mukaan niin julkisten kuin yksityisten toimijoidenkin on järjestettävä tilansa niin, että asiakkaat eivät joudu oleskelemaan alle kahden metrin päässä muista yli 15:tä minuuttia. Toimijoiden on tehtävä kirjallinen suunnitelma siitä, miten tämä järjestetään. Keinot ne voivat päättää itse.

Päätös koskee niitä sisätiloja, joita käytetään yli 10 asiakkaan tai osallistujan samanaikaiseen oleskeluun. Esimerkiksi parturi-kampaamot jäävät siis sen ulkopuolelle. Ulkotiloissa raja on 50 henkeä.

Aluehallintovirasto perustelee ratkaisuaan sillä, että Hus-alueella koronavirustartuntojen ilmaantuvuus on selvästi korkeampi kuin minkään muun sairaanhoitopiirin alueella. Tartuntojen määrä on noussut nopeasti ja suuri osa tartunnanlähteistä jää jäljittämättä. Lisäksi virusmuunnosten osuus tartunnoista on kasvanut nopeasti.

Avi voi tehdä tartuntatautilain pykälän 58 d mukaisen päätöksen, kun koronatartuntojen ilmaantuvuus on 14 viime päivän aikana vähintään 25 per 100 000 asukasta. Lisäksi kriteerinä on, että kunnan tai sairaanhoitopiirin alueella todetaan tautiryppäitä, joiden tartuntaketjuja ei pystytä luotettavasti jäljittämään ja jotka aiheuttavat merkittävän riskin uusien tartuntojen leviämiseen.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suositteli tiistaina, että avi tekisi välittömästi päätöksen pykälän 58 d käyttöönotosta.

Koronanyrkki suositteli myös, että avi tekisi päätöksen saman lain pykälän 58 g:n käyttöönotosta mahdollisimman pian. 58 g mahdollistaa yksityistenkin tilojen sulkemisen aluehallintoviraston päätöksellä. Tätä avi ei kuitenkaan vielä ole valmis tekemään, vaan se haluaa varmistaa ensin, että päätös on välttämätön.