”Harvoin piikistä on näin innostunut” – Espoossa olisi valmius rokottaa enemmän, tahtia hidastaa pula rokotteista

Sairaanhoitaja Marko Sahi antoi koronarokotteen riskiryhmäläisiin kuuluvalle Jukka Muraselle. Johanna Halava
Johanna Halava

Johanna Halava

Kauppakeskus Isossa Omenassa sijaitsevassa koronarokotuspisteessä oli keskiviikkona tyytyväistä väkeä. Espoon keskuksessa asuvat Eila ja Tauno Haataja ovat juuri saaneet rokotteen ja odottelevat sen jälkeen rokotuspisteen tiloissa 15 minuuttia tarkkailussa.

– Intomielellä tulimme ottamaan rokotuksen, sanoo Tauno Haataja.

Pariskunta oli rokotusvuorossa ikänsä puolesta, sillä he ovat yli 80-vuotiaita.

– Harvoin piikittämisestä on näin innostunut, naurahtaa Eila Haataja.

Heidän mukaansa ajanvaraus sujui verkossa vaivattomasti.

Pariskunta kertoo, että he ovat selvinneet ihan hyvin korona-ajasta, vaikka se onkin rajoittanut elämää.

Intomielellä tulimme ottamaan rokotuksen.

– Oma punttisalilla käynti on ollut tauolla, samoin vaimon kielten opiskelu ja maalausharrastus, Tauno Haataja kertoo.

– Toivotaan, että korona-aika olisi ohi mahdollisimman nopeasti, Eila Haataja lisää.

Myös sairauden vuoksi riskiryhmään kuuluva Jukka Muranen sai koronarokotteen ensimmäisen annoksen keskiviikkona.

– Ilomielin tulin rokotettavaksi, Soukassa asuva Muranen toteaa.

Myös hän kiittelee ajanvarauksen sujuvuutta.

Espoossa on tällä hetkellä kolme koronarokotuspistettä. Ne sijaitsevat Tapiolan terveysasemalla, kauppakeskus Ison Omenan toisessa kerroksessa, palvelutorin alakerrassa sekä Leppävaarassa osoitteessa Veräjäkallionkatu 3. Maanantaina aukeaa Metro-areenan rokotuspiste Tapiolan urheilupuistossa.

Ison Omenan rokotuspisteen vastuuhoitaja Tanja Pursiainen kertoo, että heillä rokotuksia on annettu päivittäin 200–300.

– Meillä olisi valmius rokottaa enemmänkin, mutta rokotteita ei ole saatu enempää hän kertoo.

Rokotuspisteissä on myös Suomen Punaisen Ristin (SPR) vapaaehtoisia avustamassa. He neuvovat ja ohjaavat rokotettaviksi tulevia ja auttavat rokotteen saaneiden jälkitarkkailussa. Vapaaehtoiset myös keskustelevat rokotettavien kanssa.

– Ikäihmisistä osa kaipaa juttuseuraa. Korona on vaikuttanut monen elämään siten, että juttukaverit ovat vähentyneet ja yksinäisyys on lisääntynyt, vapaaehtoisena toimiva Leila Tiainen kertoo.

Häntä ilahduttaa nähdä, kuinka hyvillä mielin rokotetta tullaan ottamaan.

– Ihmiset ovat olleet tyytyväisiä järjestelyihin ja kiitollisia, että ovat saaneet rokotteen.

– Itsellekin on mukava, kun ei tarvitse vain kökkiä kotona, hän naurahtaa.

Myös Espoon liikuntapalveluiden liikunnanohjaajat ovat jalkautuneet rokotuspisteisiin keskustelemaan, kuinka korona on vaikuttanut rokotettavien kuntoon. Heiltä saa myös vinkkejä kunnon ylläpitämiseen.

Aikoja vain rokotusvuorossa oleville

Rokotusvuorossa ovat tänä vuonna 75 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat. Vuorossa ovat myös 18–69-vuotiaat, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus.

Espoo arvioi, että 70–74-vuotiaiden rokotukset alkavat huhtikuun alussa.

Rokotusten eteneminen riippuu siitä, miten eri rokotteet saavat myyntiluvan ja kuinka nopeasti lääkeyhtiöt pystyvät tuottamaan rokotteita sekä kuinka nopeasti rokotteita saadaan Suomeen.

Aikoja annetaan vain rokotusvuorossa oleville.

Lähde: Espoo.fi

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut