Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Korona aiheutti kysyntäpiikin yhteen vakuutukseen – "Yrittäjät ovat alivakuuttaneet itsensä"

Koronakriisin aiheuttama epätietoisuus tulevaisuudesta sekä pelko vakavasta sairastumisesta ovat vaikuttaneet yrittäjille myytyihin vakuutuksiin.

Myydyimmäksi vakuutukseksi on noussut yhtäkkiä ohimenevää tai pysyvää työkyvyttömyyttä turvaava vakuutus, kerrotaan Suomen Yrittäjäturvasta.

– Asiakkaamme ovat selvästi entistä enemmän halunneet varmistaa toimeentulonsa, jos he sairastuisivat pidemmäksi aikaa. On tullut selvä piikki ohimenevän työkyvyttömyyden vakuutuksissa, eli sairauspäivärahassa. Tämä oli huomattava ero entiseen, Suomen Yrittäjäturvan toimitusjohtaja Teemu Lillrank kertoo.

Myös henkivakuuttaminen nousi vakuutuskeskusteluissa pinnalle useammin kuin koskaan aikaisemmin. Lillrank kertoo myytyjen henkivakuutusten määrän nousseen Aktia Henkivakuutuksessa lähes 40 prosenttia viimeisen vuosineljänneksen aikana verrattuna edellisen vuoden vastaavaan aikaan.

Lillrankin mukaan tilastoista onkin nähtävissä, että yrittäjät ovat alivakuuttaneet itsensä.

– Erityisesti henkilövakuutukset ovat heikosti edustettuina, eikä niiden hallinnointiin tyypillisesti priorisoida riittävästi aikaa ja vaivaa, Lillrank sanoo.