Espoossa avautui uudenlaisia lähikauppoja, joissa ei ole myyjiä eikä kassoja – "Jos hakee jotain pientä, hinta ei ole niin kriittinen", sanoo Olarissa asioinut Sanja Hovilainen

Jami Aimola piipahti äitinsä Sanja Hovilaisen kanssa Olarin myyjättömässä Korttelikaupassa maanantaina. Katja Riihola
Katja Riihola

Katja Riihola

Pääkaupunkiseudulle on avattu viisi myyjätöntä ja kassatonta lähikauppaa.

Uudenlaisen lähikauppakonseptin takana on Suomen Korttelikauppa Oy, joka on viime vuonna perustettu espoolainen startup-yritys.

Se avasi Korttelikaupat Olariin ja Painiittyyn helmikuussa. Helsingissä urbaanit itsepalvelukaupat toimivat Kuninkaantammessa, Katajanokalla ja Talinrannassa.

Yrityksen tavoitteena on haastaa vähittäiskaupan keskittymiskehitystä monistamalla kauppoja lähiöihin ja alueille, joilla ei ole ennestään kauppaa. Viime vuosina vähittäiskaupan isot yksiköt ovat porskuttaneet, ja kivijalkakaupat ovat joutuneet ahtaalle.

– Pystymme konseptillamme tuomaan pienet kaupat lähelle asiakasta. Pääkaupunkiseudullakin on paljon sellaisia alueita, joilla ei ole perinteisiä kauppoja, mutta joiden asiakaspohja riittää meille, sanoo liiketoiminnan kehityspäällikkö Sanna Mäenpää Suomen Korttelikauppa Oy:stä.

Ideana on olla täydennysostopaikka, eli tarjota kaupattomien lähiöiden asukkaille mahdollisuus kipaista hakemassa vaivattomasti vaikkapa maitopurkki. Kaupasta löytyy kuitenkin elintarvikkeita myös päivän ateriankin tekoon.

Emme pysty kilpailemaan hinnalla emmekä valikoimalla.

– Sikäli haastamme ruokakauppoja, että myymme samoja tuotteita kuin muutkin. Eiväthän ihmiset enempää osta, vaikka kauppa olisi lähellä. Enemmän kuitenkin näen tämän täydentävänä palveluna, Mäenpää miettii.

Valikoimissa on 200–250 perustarviketta.

– Emme pysty kilpailemaan hinnalla emmekä valikoimalla. Meidän etumme on (asioimisen) nopeus ja helppous. Silläkin on oma arvonsa.

Yrityksen taustalla on pitkä historia sähköiseen tunnistautumiseen liittyvän teknologian parissa.

Digitaaliset tuotekaapit tunnistavat kerätyt tuotteet, ja veloitus kortilta tapahtuu, kun kaapin ovi suljetaan.

– Automatisoitu kuluttajavähittäiskauppa on ollut visiomme pitkään, Mäenpää kertoo.

Konseptin hiomiseen meni parisen vuotta.

– Olemme käyneet läpi melkein kaikki automaattisen kaupan viritykset Kiinaa ja Yhdysvaltoja myöten. Ykkönen on varmaan Amazon Go.

Tavoitteena on, että vuoden loppuun mennessä pääkaupunkiseudulla olisi viitisentoista kauppaa.

– Näköpiirissä on Espooseenkin uusia paikkoja. Varmaan tännekin tulee.

Pääkaupunkiseudun jälkeen korttelikauppoja pyritään avaamaan suurimpiin kaupunkeihin pääkaupunkiseudun ulkopuolella, sitten haja-asutusalueille ja naapurimaihin.

– Rahoituskierros on aloitettu. Pyrimme sen avulla kiihdyttämään laajenemista ja viemään tätä eteen päin, Mäenpää kertoo.

Korttelikaupan valikoima löytyy liiketilan kymmenestä tuotekaapista, joista kussakin on 20–30 tuotetta. Kunkin kaupan valikoima on katsottavissa reaaliaikaisesti kaupan verkkosivuilta.

– Pyrimme siihen, että valikoimassa on myös tuoreita tuotteita. Vihanneksia on jo, hedelmät ovat tulossa, Mäenpää kertoo.

Esimerkiksi pakasteita valikoimissa ei kuitenkaan tällä hetkellä ole. Asian teknologisia haasteita ratkotaan parhaillaan.

Tarkoituksena on pilotoida myös isompaa eli valikoimaltaan laajempaa myyjätöntä kauppaa, ja selvittää konseptin ideaalikokoa eli sitä, miten koon kasvattaminen esimerkiksi 20 tuotekaappiin vaikuttaa myyntiin ja kannattavuuteen.

– Tätä on suunniteltu ja valmisteltu kauan ja nyt tämä on jo konkretiaa. Näyttää siltä, että konsepti toimii teknisesti ja asiakkaat tekevät ostoksia, Mäenpää iloitsee.

Ostoksilla Olarissa

”Emme tule viikko-ostoksille”

Sanja Hovilainen piipahti poikansa Jami Aimolan kanssa Olarin kassattomassa ja myyjättömässä Korttelikaupassa maanantaina päivällä.

Asiointi kassattomassa ja myyjättömässä kaupassa oli perheelle tuttua jo entuudestaan. Olarin kauppa avattiin kaksi ja puoli viikkoa sitten. Asiointikerta oli perheelle neljäs.

– Kun palasimme hiihtolomalta ja jääkaappi oli tyhjä, haimme täältä eineslaatikoita. Lauantai-iltana joku keksi haluta sipsejä. Tulemme tänne, jos joku oleellinen on loppu eikä ole aikaa lähteä kauemmas ostoksille, Hovilainen kertoo.

Perheen lähin perinteinen ruokakauppa löytyy vajaan kilometrin päästä.

Hovilaisen mukaan kaupasta löytyy tuotteita yllättävän monesta kategoriasta ja moneen tarpeeseen.

Tällä kertaa kaupasta haettiin 1,5 litran kolajuoma ja ketsuppia etäkoululaisen makaronilaatikon päälle.

Pepsi Max maksoi 3,75 ja pieni ketsuppipullo 3,39 euroa.

– Ehkä noin kaksinkertaiset hinnat, Hovilainen laskee.

– Ymmärrän hintatason. On luonnollista, että hinnat ovat (perinteisiä kauppoja) kalliimmat, kun tällaisessa tuote-erät ovat pieniä. En pidä asiaa negatiivisena. Jos hakee jotain pientä, hinta ei ole niin kriittinen. Emme tule tänne viikko-ostoksille, hän sanoo.

Kommentoi

Mainos: Estateguru Finland Oy

Kolme syytä harkita yrityslainan ottamista

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut