Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Artistin voi tilata omiin juhliin tai verkkokeikalle esiintymään helposti kuin ruoan kotiovelle – Uudesta sovelluksesta löytyy jo 50 esiintyjää Helsingin seudulla

Esiintyvän artistin tilaaminen vaikka syntymäpäiville kotiin tai muuhun yksityistilaisuuteen käy erittäin helposti uuden mobiilisovelluksen kautta, vakuuttaa sovelluksen kehittänyt helsinkiläinen yhtiö.

– Artistit kärsivät rajoitusaikana, he tarvitsevat keikkoja ja tuloja. Haluamme auttaa, sanoo Libera la Musica Oy:n kaupallinen johtaja Mikko Haapala.

Artisti voi tulla paikan päälle tai heittää keikan nettiyhteyden välityksellä.

– Näinä aikoina esiintyjää ei tietenkään voi tilata kotiin tai häihin, joten kyseeseen tulevat online-yksityiskeikat, sanoo Haapala, jolla itsellään on pitkä tausta muun muassa kansainvälisten konserttijärjestäjien palveluksessa.

Sovelluksen eli applikaation nimi on Gixon ja sitä on jo pilotoitu Helsingin seudulla joulukuusta lähtien ja sen ydin on Haapalan mukaan helppoudessa. Hän vertaa sitä esimerkiksi Woltiin, jolla ruoan voi tilata kotiovelle.

– Gixon on ensimmäinen täysin automatisoitu artistien buukkauspalvelu. Kaikki kommunikointi, maksaminen ja arvostelu tapahtuu applikaation sisällä.

Laskuja ei lähetellä, vaan artisti saa palkkionsa keikan jälkeen maksupalvelun kautta. Asiakas voi antaa arvionsa keikasta ja myös artisti voi arvioida asiakkaan.

Haapala tähdentää, että keikat eivät ole livestriimauksia, ne kun tapahtuvat tiettyyn kellonaikaan tietyssä paikassa.

– Nämä keikat ovat vain asiakkaalle ja silloin kun hän itse haluaa.

Gixonia on rakennettu vuodesta 2015 ja yritys sen ympärille perustettiin kaksi vuotta myöhemmin. Artistien tarjonnassa on paljon kilpailua, sitä tekevät esimerkiksi yhtyeet itse ja myös eri agentuurit.

– Mutta kukaan ei ole vienyt markkinapaikan automatisaatiota näin pitkälle. Kaikki tapahtuu sekunneissa, Haapala sanoo.

Tällä viikolla sovellus lanseerataan isommin koko maahan – ja jatkossa tähtäin on myös ulkomaiden markkinoilla.

Gixonin piirissä on pääkaupunkiseudulla jo noin 50 artistia. Lisää muusikoita etsitään jatkuvasti koko maassa.

– Suomi on täynnä lahjakkaita nuoria esiintyjiä, jotka ansaitsevat tulla kuulluksi, Haapala hehkuttaa.

Tarjolla on esiintyjiä niin soolona, duona kuin trionakin ja musiikkia laajasti instrumentaalista rokkiin, klassiseen ja poppiin.

– Livemusiikki kuuluu kaikille ja me keskitymme puhtaasti yksityiskeikkoihin. Paikallisen artistin voi tilata keikalle ilman, että hinta huimaa päätä.

Yksityisten online-keikkojen pituus on vähimmillään viisitoista minuuttia. Hinnat alkavat paristakympistä. Keikka voi jatkua pidempäänkin ja hinta nousee sen myötä.

Gixon nappaa artistin keikkapalkkiosta 15 prosentin komission.

– Syntymäpäiville voi tilata esimerkiksi kolmesta viiteen biisiä niin pysyy fiilis yllä. Pidempää keikkaa ei ehkä tarvitakaan, Haapala toteaa.

Asiakas voi tilata artistin myös kaverilleen.

Kun kyse on mobiilisovelluksesta, miten kännykän pieni ruutu ja vaatimaton äänentoisto riittävät keikan tunnelman välittämiseen?

Keikka välitetään Zoomin kautta, jonka äänenlaatua Haapala pitää hyvänä. Asiakas saa linkin, jonka kautta esityksen voi kääntää esimerkiksi televisioon. Melkein kaikki tv:t ovat tätä nykyä verkossa.

– Itse yhdistän tietokoneen televisioon ja kodin äänentoistojärjestelmään, Haapala selvittää.

Esitystä ei voi tallentaa, se tapahtuu suorana ja siinä hetkessä.

Seuraavaksi Gixonilla on edessä kansainvälistyminen ja palvelu viedään Yhdysvaltoihin, joka on Haapalan mukaan päämarkkina-alue.

– Meillä on taustat kunnossa maailmanvalloitusta varten.

Haapala on yksi kolmesta Gixonin perustajaosakkaasta, muita omistajia ja rahoittajia on kymmenen. Yhtiöllä on tällä haavaa kymmenisen työntekijää.

Taustayhtiö Libera la Musica Oy sai nimensä, koska yksi perustajajäsen on kotoisin Argentiinasta. Gixon puolestaan tulee sanoista gigs on, eli keikat käynnissä.