Koronarajoitukset ovat pysymässä pääkaupunkiseudulla nykyisellä tasolla maaliskuun ajan.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä päätti jatkaa 31. maaliskuuta saakka niitä rajoituksia, joista se voi päättää. Se myös suosittelee Etelä-Suomen aluehallintovirastolle (avi), että tilojen sulkua, tosiasiallisen etäisyyden vaatimusta asiakastiloissa sekä yleisötilaisuuksien rajoituksia jatkettaisiin.
Tilojen sulkua tartuntatautilain pykälän 58 g perusteella koronanyrkki haluaisi jatkaa 28. maaliskuuta saakka ja pykälän 58 d vaatimuksia asiakkaiden tosiasiallisen turvavälin mahdollistamisesta kuukaudella eli 14. huhtikuuta saakka. Avin jo tekemät päätökset molemmista pykälistä ovat voimassa 14. maaliskuuta asti, samoin kuin kuuden hengen kokoontumisrajoituksen.
Pykälällä 58 g on suljettu joukko niin julkisia kuin yksityisiäkin sisätiloja, esimerkiksi kuntosaleja. Tilat voivat kuitenkin olla auki, jos niissä on kerralla korkeintaan 10 asiakasta henkilökunnan lisäksi. Rajoitus ei koske vuonna 2008 ja sen jälkeen syntyneiden harrastuksia.
Pykälä 58 d määrää toimijat varmistamaan, että asiakkaiden tai osallistujien on niiden tiloissa tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontaktit. Päätös koskee laajasti niin yksityisiä kuin julkisia asiakastiloja lukuun ottamatta ravintoloita. Jollei kontaktien välttäminen ole mahdollista, asiakastila voidaan aluehallintoviraston tai kunnan päätöksellä sulkea kokonaan.
Yläkoulut ja toisen asteen oppilaitokset ovat etäopetuksessa 28. maaliskuuta saakka. Välttämättömän lähiopetuksen tarpeet turvataan.
Koordinaatioryhmä suosittelee edelleen vahvasti, että lähikontaktit rajoitetaan saman kotitalouden tai pysyvyydeltään siihen rinnastettavien läheisten välille.
Muita yksityisiä tapaamisia tai perhekokoontumisia ei suositella järjestettäväksi lainkaan. Hautajaisiin tai muistotilaisuuksiin osallistuminen suositellaan edelleen rajattavaksi vain hyvin suppeaan lähiomaisten joukkoon.
Suositus on voimassa maaliskuun loppuun saakka.
Kaikki yleisölle avoimet julkiset asiakastilat, vuonna 2008 ja sitä myöhemmin syntyneiden lasten ohjatun harrastustoiminnan vuoroja lukuun ottamatta, pysyvät maaliskuussa edelleen suljettuina. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kaupunkien kaikkia kulttuuritaloja, museoita ja nuorisotiloja. Työväenopistojen lähiopetus on keskeytetty ja opistoissa on siirrytty etäopetukseen marraskuussa.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä varhaiskasvatukseen, perusopetukseen ja toisen asteen välttämättömään koulutukseen käytettävät tilat pidetään auki. Myös esimerkiksi välttämätön asiointikoneiden käyttö kirjastoissa ja vähävaraisten kasvomaskijakelu jatkuu. Kaupungit ovat määritelleet välttämättömiä palveluita tarjoavat tilat, jotka pidetään rajatusti ja terveysturvallisesti auki. Kirjastot tarjoavat edelleen rajattua palvelua.
Koordinaatioryhmä suosittelee edelleen vahvasti yksityisiä toimijoita rajoittamaan vastaavalla tavalla liikunnan ja vapaa-ajan tilojen käyttöä.
Rajoitukset ja suositukset ovat voimassa 31. maaliskuuta saakka.
Kasvomaskin käyttöä suositellaan kaikille yli 12-vuotiaille kaikissa sisätiloissa kodin ulkopuolella.
Suositus on voimassa toistaiseksi.
Vahvaa etätyösuositusta jatketaan maaliskuun loppuun saakka kaikissa työtehtävissä, joissa se on mahdollista vaikka tilapäisestikin. Jos etätyö ei ole mahdollista, koronanyrkki suosittelee työnantajia ohjeistamaan kasvomaskin käyttöön kaikissa työtiloissa, vaikka turvavälien pitäminen olisi mahdollista. Ruokailuja ja kahvitaukoja tulee porrastaa.