Suomilimiitti-nimisiä tililuottoja ottaneet saavat yhteensä 1,1 miljoonan euron korvaukset kohtuuttomista luottokustannuksista ja lainvastaisista luottosopimuksista, tiedottaa kuluttaja-asiamies.
Kuluttaja-asiamies kertoi syksyllä 2019 pohtivansa ryhmäkanteen nostamista J.W.-yhtiöiden myöntämistä 2 000 euron Suomilimiitti-tililuotoista. Asiassa löytyi kuitenkin ratkaisu kuluttaja-asiamiehen sekä J.W.-yhtiöiden ja perintäyhtiö West Starin kesken. Yhtiöt ovat suostuneet hyvitysvaatimuksiin, vaikka J.W.-yhtiöt ei katsonutkaan toimineensa väärin.
– Olemme erittäin tyytyväisiä neuvotteluratkaisuun. Kuluttajat saavat hyvitykset samassa laajuudessa kuin vaadimme, mutta ilman pitkäkestoista oikeusprosessia, sanoo kuluttaja-asiamies Katri Väänänen tiedotteessa.
Kuluttaja-asiamies seuraa korvausten maksamista.
Korvausta saa kaikkiaan 588 ihmistä, jotka ennakkoilmoittautuivat mukaan ryhmäkanteeseen loka-marraskuussa 2019.
Lisäksi 122 luoton pääoman osuudesta vielä velkaa jäävän kuluttajan luottokustannukset mitätöidään ja heidän on maksettava takaisin vain pääomasta jäljellä oleva osuus ilman korkoja.
Kyseessä olevat luotot on myönnetty 4. heinäkuuta 2016 ja 31. elokuuta 2019 välisenä aikana.
Kuluttaja-asiamiehen mukaan näissä lainoissa luottokustannukset olivat määrällisesti kohtuuttomat ja lisäksi sopimusten tekemisessä ei ollut noudatettu lakia. Niinpä kaikki luottokustannukset on kuluttaja-asiamiehen mukaan mitätöitävä.
Yhtiöt ovat yhteydessä niihin kuluttajiin, joita hyvitykset koskevat.
Neuvotteluiden aikana yhtiöt ovat jatkaneet erääntyneiden Suomilimiitti-tililuottojen perimistä tuomioistuimissa.
Kuluttaja-asiamies on avustanut käräjäoikeuksissa kuluttajia, jotka ennakkoilmoittautuivat ryhmäkanteeseen syksyllä 2019. Neuvotteluratkaisun perusteella maksettavat hyvitykset koskevat niitä henkilöitä, joiden asiaa ei ole vielä siirretty tuomioistuinkäsittelyyn.
J.W.-yhtiöt kiisti kuluttaja-asiamiehen vaatimusten perusteet, mutta päätyi maksamaan vaaditut hyvitykset välttääkseen ryhmäkanteen ja siihen liittyvän kalliin ja pitkäkestoisen oikeudenkäynnin.
J.W.-Yhtiöt piti luottoehtojaan selkeinä ja ymmärrettävinä, eivätkä luottoehdot olleet yhtiön näkemyksen mukaan kohtuuttomat eivätkä myöskään mitättömiä. J.W.-Yhtiöt katsoi menetelleensä luottosopimusten laatimisessa kaikilta osin lain edellyttämällä tavalla.
Kuluttaja-asiamies harkitsi ryhmäkanteen nostamista myös Euro24 Financen 2 000 euron tililuotoista, mutta myös tämä yhtiö päätti viime lokakuussa maksaa kuluttajille hyvityksiä. Tällöin hyvityksiä sai yli 150 luottoa ottanutta.
Suomessa vain kuluttaja-asiamies voi nostaa ryhmäkanteen. Se on tarkoitettu viimesijaiseksi keinoksi silloin, kun ratkaisua ei löydy neuvotteluteitse.
Yhtään ryhmäkannetta ei vielä ole nostettu, vaan asiat ovat ratkenneet neuvotteluin.
– Yritykset selvästi haluavat välttää ryhmäkanteen kohteeksi joutumista viimeiseen saakka. Ryhmäkanteen ennalta ehkäisevä vaikutus on toiminut monissa tapauksissa niin kuin lainsäätäjä näyttää alun perin ajatelleen, Väänänen kommentoi tiedotteessa.