Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lähes 900 erityistä tukea tarvitsevaa oppilasta opiskelee yleisopetuksen luokissa Espoossa

Yhä useampi oppimisvaikeuksista kärsivä oppilas opiskelee Espoossa yleisopetuksen ryhmässä. Viime syyskuussa tavallisissa luokissa oli 879 erityisen tuen oppilasta, kun vuonna 2018 heidän määränsä oli 419.

Kaupunki on pilotoinut tuentarpeisten opetuksen järjestämistä lähikouluissa pian kahden lukuvuoden ajan. Pilotissa on mukana 28 koulua.

Pilotti loppuu keväällä. Kouluissa nyt ensimmäisellä, toisella, seitsemännellä ja kahdeksannella luokilla olevat erityisen tuen oppilaat jatkavat kuitenkin lähikouluissaan.

– Kahden vuoden pilotin aikana neljä oppilasta on tarvinnut vahvempaa tukea kuin yleisopetuksessa on pystytty antamaan. He ovat siirtyneet erityisluokalle, summaa perusopetuksen aluepäällikkö Kaisa Alaviiri.

Päätöksiä ensi lukuvuodeksi perustettavista erityisopetusryhmistä ei ole vielä tehty. Kaupungin tavoitteena on kuitenkin vahvistaa erityisen tuen oppilaiden mahdollisuutta opiskella lähikoulussa.

– Oppilaat ovat edenneet opinnoissaan ihan hyvin. Oppilaat myös viihtyvät yleisopetuksen ryhmissä. Sillä on iso merkitys oppimistulosten ja elämän mielekkyydenkin kannalta. Kaikilla pitäisi olla oikeus olla osa yhteisöä.

– Erityisluokkien määrä varmasti laskee, mutta erityisluokanopettajien ja erityisopettajien määrään tämä ei vaikuta, sillä erityistä osaamista Espoossa arvostetaan ja sitä tarvitaan jatkossakin, Alaviiri sanoo.

Pilotista on valmistunut väliarviointiraportti. Siinä selvitettiin, pidetäänkö oppilaiden saamaa tukea riittävänä. Väittämä oppilaiden saama tuki on riittävää sai lukemat 2,24 asteikolla 1–4. Vastausvaihtoehdoissa 2 tarkoitti, että vastaaja oli osittain eri mieltä ja 3, että vastaaja oli melko samaa mieltä.

Seurantakyselyyn vastasi 194 henkilöä, joista hieman yli puolet oli aineenopettajia. Kriittisimmin pilottiin suhtautuivat juuri aineenopettajat.

Alakoululla työparina työskentelevät luokanopettaja ja erityisluokanopettaja toteavat raportissa, että opetus vaatii onnistuakseen luokkaan kaksi opettajaa. Erityisluokanopettajan mukanaolo luokassa koettiin tärkeäksi varsinkin silloin, kun luokassa on paljon erityistä tukea tarvitsevia.

– Niinä päivinä, joina erityisluokanopettaja puuttuu, on luokanopettajan koko ajan tehtävä valintaa, keskittyykö koko ryhmään, jolloin et-oppilaat jäävät liian vähälle huomiolle vai keskittyykö erityisoppilaisiin, raportissa kuvaillaan.

Raportissa uudistuvan opettajuuden haasteena nähtiin oikeanlaisen asenteen löytyminen. Haasteiksi mainitaan myös koulujen tilat ja henkilökunnan kelpoisuus.

– Pienimmissä kouluissa ei ole ollut mahdollisuutta palkata erityisluokanopettajaa, Alaviiri kertoo.

Erityisen tuen päätös on noin yhdeksällä prosentilla perusopetuksen oppilaista eli heitä on Espoossa yhteensä vajaat 2 700. Heistä noin 1 900 opiskelee edelleen erityisluokassa.

Pilotin väliraportissa summataan, että oppilaiden yksilöllisistä tarpeista pystytään huolehtimaan nykyisillä resursseilla.

– Olemme pilotilla hakeneet keinoja, että tukea pystytään antamaan yleisopetuksen ryhmissä riittävästi. Tarkoituksemme on etsiä uudenlaisia toimintamalleja.