Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Supo: Äärioikeistolaisia terrori-iskuja jo valmisteltu Suomessa, uhka voimistunut – Syyriasta palanneiden islamistien odotetaan jatkavan toimintaansa

Terrorismin uhka on Suomessa edelleen kohonneella tasolla, arvioi Suojelupoliisi (Supo) juuri julkaisemassaan tilannekuvassa. Terrorismin uhkataso on Supon arvion mukaan neliportaisen asteikon tasolla kaksi.

Uhkataso on sama kuin viime vuonna, mutta poliisi on aiempaa huolestuneempi äärioikeiston tilannekuvasta. Supon mukaan äärioikeistolaisen terrorismin uhka on voimistunut Suomessa.

Supo kertoo tiedotteessaan, että viitteitä konkreettisesta äärioikeistolaisen terrori-iskun suunnittelusta on tullut ilmi. Supo on tunnistanut Suomessa äärioikeistolaisia toimijoita, joilla on kyky ja motivaatio terrori-iskun toteuttamiseen.

– Suojelupoliisin tunnistamat äärioikeistolaiset terrorismin torjunnan kohdehenkilöt kytkeytyvät tyypillisesti äärioikeiston kansainväliseen verkkoympäristöön, kertoo tiedotteessa päällikkö Antti Pelttari.

Päivitetty terrorismin uhka-arvio sisältyy Suojelupoliisin 23. maaliskuuta julkaisemaan vuoden 2020 vuosikirjaan.

Myös isis, tai isil, on Supon mukaan edelleen voimissaan ja pyrkii toteuttamaan terrori-iskuja Euroopassa.

Supon odottaa, että viime vuonna Syyrian konfliktialueelta Suomeen palanneista suurin osa jatkaa toimintaansa radikaali-islamistisissa verkostoissa. Toiminta voi olla esimerkiksi rekrytointia ja ääri-ideologian levittämistä. Vuonna 2020 Syyriasta palasi Suomeen useita ihmisiä.

Radikaali-islamistisen terrorismin uhka on Supon mukaan säilynyt aiemmalla tasollaan. Merkittävä osuus Supon seuraamista terroriepäilyistä on edelleen islamisteja, kerrottiin Supon tiedotustilaisuudessa.

Suojelupoliisi seuraa myös äärivasemmistolaisen liikehdinnän ja EU:n terroristijärjestöksi luokitteleman Kurdistanin työväenpuolueen (PKK) Suomen turvallisuudelle muodostamaa uhkaa.

Suomesta on Supon mukaan matkustanut Syyrian konfliktialueelle muutamia vapaaehtoisia kurditaustaisiin aseellisiin järjestöihin.

Koronapandemia on Supon mukaan näkynyt kybervakoilun kasvuna. Suojelupoliisi havaitsi viime vuonna "poikkeuksellisen intensiivisiä valtiollisia kybervakoiluyrityksiä, jotka kohdistuivat Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen päätöksenteon valmisteluun".

Supo varoitti julkishallinnon organisaatioita ennakkovaroituksia kybervakoiluoperaatioista, joilla näytettiin pyrkivän tunkeutumaan sähköposteihin.

Myös yksityisyrityksiä pyrittiin viime vuonna vakoilemaan, mutta tilanne pysyi siinä entisellään.

Uusi tiedustelulainsäädäntö antaa Supolle nyt mahdollisuuden hankkia tietoa kansallisen turvallisuuden uhkista myös ilman konkreettista rikosepäilyä. Viime vuosi oli ensimmäinen kokonainen vuosi, jonka Supo toimi uusin tiedustelutoimivaltuuksin.

– Uusien toimintatapojen ja tiedustelumenetelmien täysimääräinen käyttöönotto jatkuu vielä, mutta Suojelupoliisi alkaa näyttää jo modernilta turvallisuus- ja tiedustelupalvelulta, toteaa Antti Pelttari tiedotteessa.

Muokattu 23.3.2021 kello 10.02: Lisätty tieto, että merkittävä osa Supon seuraamista epäillyistä on yhä islamisteja.