Koronarokotuksen voi saada Espoossa kotona – rokotusta voi joutua odottamaan jopa viikkoja

Tämän viikon kaikki Metro Areenan rokotusajat on peruttu. Sirpa Repo

Ne espoolaiset, jotka eivät toimintakykynsä vuoksi pääsee avustettuinakaan rokotuspisteelle, voivat saada koronarokotuksen kotona.

Kotona tapahtuvaa rokotusta voi joutua odottamaa useita päiviä, jopa viikkoja. Tämä johtuu siitä, että kotona rokottaminen on hidasta.

Rokotteen saa nopeimmin rokotuspisteessä.

Perussairaudet, apuvälineiden käyttö, ikä tai pelko eivät ole este rokottamiselle rokotuspisteellä.

Kotona tapahtuvaa rokotusta voi tiedustella Seniorineuvonta Nestorista numerosta 09 816 33 333 arkisin kello 9–15 rokotettavan iästä riippumatta.

Nestori haastattele rokotettavaa tai hänen omaistaan, perehtyy potilastietoihin ja tämän perusteella ohjaa rokotettavan joko mobiilitiimiin tai rokotuspisteeseen. Kotona tehtävät rokotukset antaa mobiilitiimi.

Rokotuspisteessä hoitaja antaa vuoronsa aikana noin 70 rokotusta. Mobiilitiimissä hoitaja ehtii rokottaa yhden työvuoron aikana noin 10 asiakasta.

Kotona tapahtuvissa rokotuksissa aikaa vie se, että hoitaja jää seuraamaan rokotetun vointia viideksitoista minuutiksi rokottamisen jälkeen.

Rokotustahtia hidastaa myös matka asiakkaalta toiselle. Ajoreitit suunnitellaan siten, että saman päivän aikana rokotetaan lähekkäin asuvia henkilöitä.

Kotona tapahtuvissa rokotuksissa noudatetaan THL:n kansallista rokotusjärjestystä. Rokotusvuorossa olevat ryhmät voi katsoa osoitteesta espoo.fi/koronarokotus.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut