Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Liikenteessä kärähti ensi kerran yhtä paljon alkoholista kuin huumausaineistakin juopuneita – yksi ikäluokka korostuu huumeiden ja lääkkeiden käyttäjänä

Alkoholin osuus liikennejuopumuksissa on ollut vuosia loivassa laskussa, mutta huumeiden osuus on puolestaan noussut merkittävästi.

Viime vuonna poliisin haaviin päätyi sitten ensi kerran yhtä paljon alkoholi- ja huumausaineliikennejuopumuksia.

– Huumaus- ja lääkeaineita todetaan liikennejuopumuksissa selvästi eniten 25-34 -vuotiaissa. Saman ikäluokan kohdalla myös maistissa ajaneiden, eli niiden, joiden veressä on alkoholia, mutta alle 0,5 promillea, lukumäärä on kasvanut, kertoo tiedotteessa rikosinsinööri Petri Varjos Keskusrikospoliisin Rikosteknisestä laboratoriosta.

Keskusrikospoliisi (Krp) on julkaissut tilastot viime vuonna Rikostekniseen laboratorioon toimitetuista verinäytteistä tehdyistä alkoholi-, huumausaine- ja lääkeainetutkimuksista. Tilastot sisältävät myös tietoja poliisin tarkkuusalkometreillä tehdyistä alkoholin hengitysilmamittauksista.

Tarkkuusalkometrimittaukset ovat yhtä luotettavia kuin tutkimukset verestä. Huumaus- ja lääkeaineita tutkitaan vain verestä.

Viime vuonna poliisissa tehtiin noin 22 000 liikennejuopumustutkimusta verinäytteistä ja hengitysilmasta.

Alueelliset erot ovat suuria. Siinä missä Helsingin poliisilaitoksen alueella liikennejuopumuksista oli päihteenä käytetty huumeita tai lääkkeitä kaksi kertaa useammin kuin alkoholia, niin Itä-Suomen poliisilaitoksen alueella alkoholi oli edelleen selvästi yleisin päihde liikennejuopumuksissa.

Myös liikennejuopumusten määrä asukaslukuun nähden vaihteli merkittävästi eri poliisilaitosten alueella, ilmenee Krp:n tilastoista.

Verestä tehdyistä tutkimuksista 83 prosentissa tulo ylitti rangaistavuuden rajan eli 0,5 promillea.

Huumaus- ja lääkeainetutkimuksissa 93 prosentissa näytteistä todettiin vähintään yksi huumaus- tai lääkeaine. Tyypillisesti positiivisesta verinäytteestä todetaan useita eri aineita.

Tutkituista runsaasta 12 000 verinäytteestä löytyi kaikkiaan yli 36 000 huumaus- ja lääkeainelöydöstä eli kolminkertainen määrä näytteiden määrään verrattuna.

Yleisimmät verinäytteissä todetut huumausaineet kuuluivat amfetamiiniryhmään. Seuraavaksi yleisin löydös oli kannabis.

Lääkeaineista yleisimmät kuuluivat bentsodiatsepiinien ryhmään. Krp muistuttaa, että lääkeaineissa on huomioitava, että kaikki positiivisiksi todetut tapaukset eivät ole liikennejuopumuksia. Lääkettä on voitu käyttää lääkärin määräämänä ja hoito-ohjeiden mukaisesti.

Krp:n mukaan alkoholiliikennejuopumuksissa kymmenen vuoden seurantajakson aikana laskua on tapahtunut kaikissa ikäryhmissä lukuun ottamatta yli 65-vuotiaiden ryhmää.

Myönteinen kehitys on ollut hieman suurempaa törkeiden liikennejuopumusten kuin perusmuotoisten liikennejuopumusten kohdalla.