Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poliisi otti kiinni ikäihmisten huijaamisesta epäiltyjä – uhreja on etsitty ikäluokan yleisten etunimien avulla

Länsi-Uudenmaan poliisi on ottanut kiinni henkilöitä, joita epäillään ikäihmisiin kohdistuneista petoksista. Poliisi tutkii parhaillaan useaa rikossarjaa, joissa huijauksia ovat tehneet erilaisina tarkastajina tai kiinteistöhuoltajina esiintyvät henkilöt.

– Valitettavasti huijaukset kohdistuvat usein raukkamaisesti ja häikäilemättömästi ikäihmisiin, rikoskomisario Klaus Geiger toteaa poliisin tiedotteessa.

Poliisin mukaan tekijät ovat etsineet iäkkäitä uhreja yhteystietopalveluiden avulla käyttämällä hakukriteereinä tiettyjen ikäluokkien yleisiä etunimiä. Toimintaa on ketjutettu niin, että varastettuja pankkikortteja ja urkittuja PIN-koodeja käyttämään värvätään kolmas ulkopuolinen henkilö.

– Poliisi on saanut verekseltään kiinni epäiltyjä tekijöitä, ja tätä kautta pystynyt katkaisemaan sekä selvittämään rikossarjoja. Näin on pystytty ennalta ehkäisemään rikosten jatkuminen samojen tekijöiden osalta, Geiger kertoo.

Poliisi vinkkaa, että paras keino ehkäistä rikoksia on levittää tietoisuutta huijauksista ja varoittaa etenkin oman lähipiirin ikäihmisiä. Huijausten tunnusmerkkien tietäminen voi auttaa ikäihmistä tunnistamaan huijarin puhelinsoiton tai vierailun.

– Pankkitunnuksia tai muita tietoja ei tule luovuttaa kenellekään, eikä omaan kotiin päästää sisään tuntemattomia, Geiger muistuttaa tiedotteessa.

Rikosvahinkojen suuruutta voidaan minimoida asettamalla omille tai edunvalvottavan korteille turvaraja. Geigerin mukaan 200–300 euron nostoraja on usein riittävä.