Pääsiäinen aloittaa rengasruletin, kiivain sesonki on huhtikuun puolivälissä – "Monilla autoilijoilla on entistä kuluneemmat renkaat"

Renkaidenvaihdon kiivain sesonki on yleensä huhtikuussa. Outi Paappanen

Mauri Nurmi

Rengasliikkeiden kalenterit täyttyvät kovaa vauhtia ja vaihtoruletti aloitetaan tänä keväänä pääsiäisen aikoihin.

Näin ainakin pääkaupunkiseudulla.

Vuonna 2020 voimaan tulleen uuden tieliikennelain mukaan talvirenkaita pitää käyttää marraskuun alusta maaliskuun loppuun, ja muulloinkin, jos sää tai keli sitä edellyttää.

– Autoilijan kannattaa luonnollisesti käyttää omaa harkintaa. Perinteisesti kiivain vaihtosesonki ajoittuu välille 7.–24. huhtikuuta. Jos matka suuntautuu vielä keväthangille Lappiin, niin renkaan vaihtoa kannattaa lykätä myöhempään, Best Drive-ketjun toimitusjohtaja Sami Horto toteaa.

Vuosi sitten elettiin epidemian alkuaikaa ja kansalaisten varovaisuus näkyi rengasliikkeessä.

– Viime keväänä oli monenlaisia pelkotiloja. Jouduimme kannustamaan asiakkaita vaihtamaan renkaat hyvissä ajoin, sillä vaarassa oli jopa liikkeiden sulkeminen. Tilanne oli haastava.

Kesärenkaiden sesonki aloitettiin myös selvästi aikaisemmin, koska edellinen talvi oli etelässä lähes lumeton.

– Osa kalustosta seisoi viime keväänä kotipihalla todella pitkään sulkutilan vuoksi. Näihin autoihin vaihdettiin kesärenkaat vasta toukokuun puolella. Rengasruletti alkoi aikaisin ja vaihtaminen jatkui harvinaisen pitkään, Horto muistelee.

Elämme edelleen vaarallisia aikoja, mutta rengasmies uskoo, että tilanne on hieman normalisoitunut sitten viime kevään. Nyt uskalletaan varovaisesti toteuttaa ammattilaisen suorittama renkaanvaihto.

Toki rengasliikkeissä noudatetaan edelleen suurta varovaisuutta.

– Tiskeille on asennettu pleksit ja kaikilla työntekijöillä on maskit päällä, sekä myymälässä että asennushallissa. Asiakkaalle suositellaan maskia ja niitä on tarjolla jokaisessa pisteessä. Maksimissaan kuusi henkilöä voi olla yhtä aikaa rengaspisteen vastaanottotiloissa. Se on suuri muutos aikaisempaan, Horto jatkaa.

Maksupäätteissä ja ovenkahvoissa on antibakteeriset kalvot. Pintoja desinfioidaan ja pyyhitään säännöllisesti. Kaikki mahdollinen tehdään asiakkaiden turvallisuuden eteen.

Vähälumisten talvien vuoksi kesärenkailla on ajettu normaalia enemmän ja pitempään viime vuosina.

– Monilla autoilijoilla on näin entistä kuluneemmat renkaat ja se aiheuttaa luontaista uusimistarvetta. Rengaskauppa on ollut viime viikkoina aktiivista.

Kevät on perinteisesti autojen ”tuunaamisen” aikaa. Näkyykö tämä jollain tavalla rengas- tai vannekaupassa tällä hetkellä?

– Viime kevääseen verrattuna tilanne on muuttunut, ja kaupankäyntiin on tullut taas toiveikas ilmapiiri. Espoossa on ainakin selkeästi patoutunutta ostohalukkuutta ja kulutetaan enemmän. Nyt halutaan satsata uusin vannepaketteihin, Sami Horto vakuuttaa.

Luonnollisesti taloudelliset tilanteet eri puolilla pääkaupunkiseutua vaihtelevat. Esimerkiksi Vantaalla taloudellinen paine on haastavampi.

– Tarjolla on myös pitempää maksuaikaa tarvittaessa. Tämän hetken hankinnalle saa maksuaikaa aina elokuulle saakka. Pyrimme ottamaan huomioon alueelliset haasteet rahoitusasioissa.

Millaisilla kesärenkailla ajat itse ja milloin vaihdat ne?

– Pääsiäisen aikaan vaihto tapahtuu. Käytän itse runflat-kesärenkaita, sillä ne antavat lisäturvallisuutta matkalla. Jos rengas puhkeaa, niin vaihtoa ei tarvitse tehdä kesken matkan, sillä jäykkä rengas kantaa kuorman ilmanpaineen puuttumisesta huolimatta. Monista uudemmista autoista puuttuu vararengas, ja paikkauksia joudutaan tekemään muilla tavoin. Runflat-kiekoilla pääsee ajamaan turvallisesti rengasliikkeeseen asti, Horto päättää.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut