Espoon kirkot suruliputtavat pitkäperjantaina koronan uhrien muistoksi.
Idea suruliputuksesta on Helsingin piispa Teemu Laajasalon.
Liput ovat puolitangossa Espoon kirkoilla ja mahdollisuuksien mukaan myös kappeleilla.
– Haluamme osoittaa myötätuntoa ja solidaarisuutta heitä kohtaan, joita korona on koskettanut kaikkein raskaimmalla mahdollisella tavalla, Espoon ruotsinkielisen seurakunnan kirkkoherra Kira Ertman sanoo tiedotteessa.
Ertmanin mukaan pitkäperjantai sopii koronaan menehtyneiden muistamiseen.
– Pitkäperjantai on kirkkovuoden surun päivä. Silloin hiljennymme muutoinkin elämän karuuden ja raskauden äärelle. Lähestyvä pääsiäinen tuo kuitenkin valoa. Tänäkin keväänä olemme matkalla kohti toivoa.