Espoo jäi yksin kulkukeskushankkeessa – muut kunnat jättäytyivät pois

Kulkukeskuksen toiminta alkoi Espoossa kaksi kuukautta sitten. Arkisto/Sauvo Jylhä

Paavo Rantalainen

Espoo jäi lopulta yksin Länsi-Uudenmaan kulkukeskushankkeessa. Yksikään muu kunta ei lähtenyt lupauksista huolimatta mukaan hankkeeseen.

Kulkukeskuksen toiminta alkoi Espoossa kaksi kuukautta sitten ja jatkuu normaalisti. Kulkukeskus välittää Espoossa kaikki vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain mukaiset taksikyydit, joita kaupunki maksaa. Käyttäjiä on Espoossa muutama tuhat.

Välitysjärjestelmän suunnittelu alkoi kolmisen vuotta sitten. Länsi-Uudenmaan kunnat antoivat Espoon kaupungille valtakirjan toteuttaa hanke.

Espoon kaupungin logistiikkajohtaja Kari Sirviö on tilanteesta harmissaan.

– Järjestelmä on uusi ja uraauurtavakin. Todella valitettavaa, että tässä kävi näin, Sirviö sanoo.

Kulkukeskuksen toiminta jatkuu Espoossa ja keskus on saatu Sirviön mukaan melko hyvin käyntiin.

– Palautetta on tullut paljon ja monia asioita on korjattu. Ensimmäiset kaksi viikkoa puhelinlinjat keskukseen olivat valitettavasti hyvin ruuhkaiset, Sirviö sanoo.

Hanke mutkistui viime vuonna, kun markkinaoikeus kumosi operaattorin valinnan. Espoo on juuri aloittanut uuden kilpailutuksen valmistelun.

Toistaiseksi on voimassa väliaikainen sopimus operaattori FCG Smart Transportation Oy:n kanssa.

Toisesta kilpailutuksesta, joka toteutettiin liikennöitsijöiden kanssa, ei valitettu.

Vaikka muut kunnat jättäytyivät yhteistyöstä pois, ei se vaikuta Sirviön mukaan kulkukeskukseen juurikaan, koska toiminta aloitettiin vain Espoossa ja operaattorin oli tarkoitus laajentaa toimintaansa sitä mukaan, kun kuntia liittyy mukaan.

Hanketta suunniteltiin yhteistyössä Länsi-Uudenmaan kuntien kanssa, ja ne olivat sitoutuneet jo alustavasti mukaantuloon.

Kunnissa alkoi kritiikki nousta viime vuonna. Keskuksen palveluiden toimivuutta alettiin epäillä. Myös taksiautoilijat, jotka olivat menettämässä kuntien maksamia kyytejä, olivat äänekkäitä arvostelijoita.

Lähestyvillä kuntavaaleillakin oli varmasti oma osansa kuntien ratkaisuihin.

– Hankkeen ympärillä liikkui paljon väärää tietoa, jota yritettiin oikoa, Sirviö sanoo.

Järjestelmässä kulkukeskuksen tehtävä on vain välittää kyytejä. Kunnat olisivat edelleen ratkaisseet itse, kenelle oikeus kyyteihin annetaan ja millä ehdoilla.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut